sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Aarre sateenkaaren päässä

Moi! Tänään ollaankin jopa vähän jännittävän postauksen parissa, nimittäin tässä postauksessa saatte nähdä tiistai-yönä Iso-Tuomistoon syntyneen varsan ja pienet "taustatiedot" siitä.

Stella vielä raskaana.

Kuvassa on Stella perjantaina 19.5 vielä varsa masussaan. Varsan laskettu aika oli maanantaina 15.5, joka meni vähän reilu kaksi viikkoa yli.

Stella synnytti kauniin ja terveen tammavarsan tiistai-iltana/yönä. Synnytys sujui ongelmitta ja varsa oli reipas jo heti ensimmäisten elintuntiensa aikana. En itse ollut tietenkään seuraamassa Stellan synnytystä vain tavallisena tuntilaisena ja muutenkin. Hevoset tarvitsevat rauhaa synnytyksen aikana.


Stella ja varsa. Pahoittelut kuvan huonosta laadusta.








Hassua ja aika ihanaakin varsomisessa oli se, että juuri synnytyksen aikaan paistoi sateenkaari, joka näytti loppuvan tallin päälle, eli paikkaan, jossa Stella varsoi. Tässä tilanteessa sanonta "sateenkaaren päästä löytää aarteen" piti paikkansa! Sateenkaaren päästä löytyi aarre, nimittäin pieni varsa! Tästä postauksen otsikko: "Aarre sateenkaaren päässä."





Varsan emä on tosiaan Stella frá Sahala. Se on -97 syntynyt islanninhevostamma. Nykyään se on siitostamma. Varsan isä on puolestaan Herakles frá Herríðarhóli, eli Herkku. Herkku on hyvän passin omaava issikkaori. Se on jalostusori, kisahevonen ja toimii joskus tunneillakin. Varsalla on siis upeat vanhemmat! Eiköhän sieltä ole syntynyt tulevaisuuden hyvä passiponi!

 Isä Herkku

 Emä Stella
Varsalla on kerrassaan upea ja jokseenkin harvinainen väri, punahallakko! Myös varsan päämerkki on ihana. Se muistuttaa piirtoa, mutta ei ole ihan perinteinen sellainen.

Tässä näkyy varsan väri. Kuva näin pieni, koska sen laatu ei
ole kauhean hyvä.


Tältä varsalta löytyy virtaa vaikka muille jakaa!
Nämä pukit!




Perjantaina pääsin vihdoin näkemään varsan ihan omin silmin, koska minulla oli ratsastustunti. Olin tosi ajoissa ennen tuntia tallilla, joten minulla oli aikaa ihastella varsaa karsinan kaltereiden läpi. Karsinana ei tietenkään saanut mennä ilman lupaa tai varsaan koskea. Tunnilla menin tällä varsan isällä, Herkulla. Herkku oli vähän laiskalla päällä, mutta meni ihan OK!

Herkku, jolla menin tunnilla.

Varsa ja Stella.
Tunnin jälkeen hoidin Herkun pois ja yllätys yllätys, menin katsomaan taas varsaa! Otin siitä myös joitakin kuvia kaltereiden väliköiden läpi. Otin myös muista hevosista kuvia:

Herkku

"Nam, tämä seinä on hyvää!"


Varsa ja Stella

Safir

"Emän taakse on hyvä mennä turvaan."

Tryggvi eli Tyge.


"Täältä minä kurkin!"

Herkku.

Kun äiti tuli hakemaan minua, noin 19.30, hänkin tuli katsomaan varsaa. Se on vaan niin söpö!

Varsa joka syö taas seinää..

Tälläinen vähän erilaisempi postaus tällä kertaa! Näitä ei usein tule, joten ottakaa kaikki ilo irti! :D
Toivottavasti tykkäsitte!

Ihanaa! Enää viikko koulua, ja sitten on kauan odotettu kesäloma! Kesällä tulee tapahtumaan paljon kivoja juttuja hevosiin ja muihin juttuihin liittyen. Odotan siis kesää innolla! Kaikki kokeetkin ovat tältä keväältä ohi. Yritän nauttia viimeisestä viikosta seiskaluokkalaisena, mutta saa nähdä onnistunko..

Kivoja ja varsantäyteisiä jatkoja! -Pihla

Kertokaa ihmeessä mielipide tästä postauksesta, onko Stellan varsa teidänkin mielestä todella suloinen ja onko teidän tallille/lähipiiriin syntynyt varsoja!

4 kommenttia:

  1. Onpas hän suloinen! Teillä oli muuten aika hyvä sattuma tuon sateenkaaren kanssa, se ei varmastikkaan ole ihan jokapäiväistä tuuria! Kiva postaus ja on nuo issikat kyllä ihania!

    elaimetsydammessa.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kivasta kommentista! Jep, kävi kyllä aika moinen tuuri tuon sateenkaaren kanssa! Issikat on ihania <3

      Poista
  2. Hän on todella suloinen ����

    VastaaPoista

Ennen kuin kysyt..
.. Muokkaan kuvani Adobe Photoshop Fixillä
.. Otan postausten kuvat puhelimellani, iPhone 5S:llä
.. Mikään blogissa esiintyvistä hevosista ei ole omistuksessani

Muista kommentoidessasi olla asiallinen! Positiiviset kommentit piristävät kirjoittajan päivää, mutta rakentava palaute on ehdottomasti tervetullutta, kunhan pidät palautteesi hyvän maun rajoissa.