perjantai 4. elokuuta 2017

Blogiesittelyssä: Herrasmieshepat

Tänään ollaan todellakin erikoispostauksen parissa. Sovimme nimittäin Herrasmieshepat-blogin pitäjän Lauran kanssa, että toteuttaisimme yhteistyöpostaukset, joissa esittelemme toistemme blogit, ja kerromme niistä rehellisen mielipiteen rakentavalla palautteella, ei haukkumisella. Tämä on ensimmäinen postaus, jonka toteutan yhteistyössä jonkun toisen bloggaajan kanssa. Hope you like it!

Blogiesittelyssä:

Herrasmieshepat
 


Blogia Herrasmieshepat, kirjoittaa 14-vuotias tyttö Kotkan suunnalta, nimeltä Laura. Hän harrastaa valokuvaamista sekä ratsastusta. Laura on mielestään sosiaalinen, positiivinen huumorintajuinen ja välillä pikkutarkka.

Rafu

Kameraharrastuksensa Laura aloitti viitisen vuotta sitten äitinsä pokkarilla. Kun pokkarikuvat alkoivat tympiä, hän hankki ensimmäisen järjestelmäkameransa, Nikon d50:sen. Sillä hän pärjäsi kolmisen vuotta, kunnes kesällä 2017, eli tänä kesänä hän sai uuden kameran, Canon 700d:n, josta Laura pitää kovasti!

Ratsastustaustaa Lauralta löytyy seitsemän vuotta. Hän on harrastanut ratsastusta kolmella eri ratsastuskoululla, sekä satunnaisesti muutamalla yksityistallilla. Syksyllä 2016 hän piti puolen vuoden ratsastustauon. Nykyään Laura vuokraa kolmea hevosta; Arskaa, Rafua ja Väärtiä.

Arska, oikealta nimeltään Ajvengo Sov, on 27-vuotias risteytys, jolla riittää vauhtia vaikka muille jakaa. Tämä pappa on kisannut nuorempana ruunana esteillä. Se on luonteeltaan kiltti, ja ratsastettaessa se kuuntelee ratsastajaansa. Hoitotoimenpiteissä Arska on hieman malttamaton tapaus.

Laura ja Arska


Rafael Pacific, eli Rafu, on Amerikan lämminverinen ravuri. Ikää siltä löytyy jo 25 vuotta. Tämäkin papparainen on kiltti kaikin puolin. Lauran mielestä hänellä ja Rafulla synkkaa kaikista parhaiten, ja se onkin Lauran mussukka. Lauralla on vuokrahevosistaan eniten yhteistä historiaa Rafun kanssa. Rafu tykkää olla myös kärryjen edessä, joten satunnaisesti Laura myös ajaa sillä.

Laura ja Rafu













Suomenhevosruuna Väärti, on Lauran uusin tuttavuus, jota hän alkoi vuokraamaan vasta heinäkuussa. Väärti on 7-vuotias niin sanottu projekti, sillä se vasta opettelee ratsuna olemista. Väärti on nimittäin ex-ravuri. Se on ratsastettaessa herkkä, ja tarvitsee selkäänsä tasaisen ratsastajan. Sekin on kuitenkin kiltti hoitaessa, ja ratsuna Laura kuvailee sitä omanlaatuiseksi.

Väärti


















Lauran blogi kertoo siis pääosin hänen elämästään vuokrahevostensa kanssa. En ollut aiemmin törmännyt hänen blogiinsa, kunnes Laura liittyi erääseen hevosblogiryhmään WhatssApissa, jossa minäkin siis olen. Sinne hän linkkasi bloginsa, ja ihastuin siihen heti blogiin päästyäni!



Blogin banneri on kiva ja melko yksinkertainen. Pidän sen ideasta, että on rajatut hevosenpäät ja alla kukkia. Se on myös toteutettu hyvin. Ainut miinus bannerissa, on huonosti erottuva teksti. Sen olisi voinut kirjoittaa esimerkiksi mustalla, tai millä tahansa muulla, joka sopisi banneriin, mutta erottuisi siitä. Pidän kuitenkin blogin nimestä ja fonteista mitä hän blogissaan käyttää.

Ylätunnisteista, eli sivuista löytyi ihan hyvin tietoa päätähdistä ja itse blogin kirjoittajasta. Väärdin esittelyyn kaipaisin ehdottomasti jotain lisää, mutta onhan se ollut Lauran vuokrahevosena vasta viikon verran. Kuvia löytyi kaikista esittelyistä myös ihan kiva määrä. "Lue myös!" -kohta oli hyvä idea ja hyvin toteutettu!


Pidin lisäksi sivupalkista. Sieltä löytyi hyvin tietoa, ja se oli siistin näköinen. Blogiin sopi todella sivupalkki vasemmalla, eikä oikealla niin kuin minun ja monen muun blogissa yleensä on. Pidin myös blogin taustasta. Blogin yleisvaikutelma on aika raikas ja mukaansatempaava!

Kuvat postauksissa olivat pääosin hyvälaatuisia, varsinkin kahden uusimman postauksen kuvat. Lauralla on ollut blogista taukoa noin vuosi, mutta nyt hän on palannut, ja saanut ulos jo kaksi postausta vuoden kestäneen hiljaisuuden jälkeen.


Lainaus Lauran blogin uusimmasta postauksesta, joka oli tuntipostaus:

"Ruvettiin myös tekemään avoja ja sulkuja. Tehtiin ensin avoja, muistan vain että aluksi menin aivan sekaisin että kumpi on kumpi mutta onneksi opettaja oli neuvomassa. Kun saatiin mun pää selkeäksi niin rupesi tulemaan ihan hyviäkin tuloksia. Minulla ei vaan aina riitä kaikkiin kouluharjoituksiin ymmärrys vaikka kuinka olisin sitä harjoitellut aikaisemminkin, se estepuoli on enemmän minua varten. Sulut onnistuivat ihan hyvin, varsinkin lopussa. Myös samalla kun tehtiin sulkuja, tultiin toisella pitkällä sivulla olevaa kaari uraa laukassa."

Laura kirjoittaa ihan hyvin, kuten pätkän luettuanne voitte huomata.  Itse kirjoittaisin kaiken kirjakielellä, ja miettisin pisteiden ja pilkkujen paikat paremmin. Mikä sopii mihinkin kohtaan? Tarvitseeko tähän pilkkua? Kannattaisiko sittenkin laittaa tähän piste, ja aloittaa uusi lause pilkun sijasta? Selkeää ja ihan hyvää tekstiä tuo silti on!
Lauran blogi on kaiken kaikkiaan kiva ja kehityskelpoinen tapaus. Eihän meistä kukaan ole missään täydellinen, tai seppä syntyessään! Onnittelut Lauralle 40 lukijan täyttymisestä. Se on jo iso luku!


Tällainen erilainen postaus tänään! Tästä tuli aika lailla haastattelupostauksen kaltainen, mutta nehän ovat monen mielestä blogin parhaita postauksia, joten toivottavasti tämä postaus oli hyvä ja mieluinen. Minusta tätä oli ainakin kiva kirjoittaa. Mielipiteeni tästä blogista on täysin minun omani!

Kuten jo alussa mainitsin, tämä postaus oli siis yhteistyöpostaus Lauran blogin kanssa. Myös hän siis teki samankaltaisen postauksen blogiinsa, joten käykää ehdottomasti lukemassa se, niin näette mitä mieltä hän oli minun blogistani! Laurankin mielipide blogistani on täysin hänen omansa.

Hauskaa perjantaita, muttei liian hauskaa! -Pihla
Oliko tämä postaus sinusta hyvä? Millaisia yhteistyöpostauksia haluaisit nähdä jatkossa blogissani?

14 kommenttia:

  1. Sä kirjotit tän paljon paremmin ku minä! Hyvä sinä! 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura <3 se sunkin postaus oli kirjoitettu tosi hyvin!

      Poista
  2. Todellakin toinen tämmönen! Kiva idea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kun pidit! Lisää yhteistöitä bloggaajien kanssa varmaan tulossa!

      Poista
  3. Joo ehdottomasti toinen tällainen samanlainen!! Kirjoitit mun mielestä tosi hyvin ja selkeästi, kävin myös katsomassa Lauran kirjoittaman postauksen sinusta ja se oli myös tosi hyvä!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, uusi yhteistyö varmaan pian tulossa! ☺️

      Poista
  4. Todella kiva postaus ja laadukasta tekstiä, parista virheestä huolimatta! Teksti ja kuvat ovat hyvässä "tasapainossa". Lukisin mielellään lisää tällaista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta Emma! Lisää tulossa :)

      Poista
  5. Tosi hauska idea ja oli mielenkiintoista luettavaa! Tälläisiä voisi olla kiva lukea useamminkin jatkossa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mahtava kuulla jos yhteistyöt eri bloggaajien kanssa ovat mieluisia jatkossakin. 👌🏻

      Poista
  6. Kiva postaus ja tosi hyvin toteutettu! :)

    VastaaPoista
  7. Todella kiva haastattelu, ja oikein ihania kuvia myös ♥ joo, tee vaan näitä lisää, ainakin olen saanut muutaman blogin lukulistalleni näiden postausten avulla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ehdottomasti tulossa lisää näitä 👌🏻

      Poista

Ennen kuin kysyt..
.. Muokkaan kuvani Adobe Photoshop Fixillä
.. Canon EOS 1300D ja iPhone 6 toimivat kuvausvälineinäni
.. Mikään blogissa esiintyvistä hevosista ei ole omistuksessani

Muista kommentoidessasi olla asiallinen! Positiiviset kommentit piristävät kirjoittajan päivää, mutta rakentava palaute on ehdottomasti tervetullutta, kunhan et lähde haukkumaan ketään tai mitään.