tiistai 31. lokakuuta 2017

Uusia tuulia hevosrintamalla

Puhuin sunnuntaina julkaistussa postauksessa siitä, kuinka minulle on tapahtunut viimeisen viikon sisään hirveästi kaikkea hevosjuttuja. Asiaa on sen verran paljon, että en kaikkea vain jonkun postauksen loppuun voi tunkea. Näin parhaaksi siis tehdä ihan kokonaan oma postaus kaikille uudelle ja ihmeelliselle tapahtuneelle, jotta te lukijat ja minäkin pysyn kärryillä, mitä kaikkea edes oikein on tapahtunut. Koetan parhaani mukaan tehdä postauksesta lyhyen ja ytimekkään, mutta selkeän ja kuitenkin tarpeeksi pitkän, jotta mahdollisimman moni, tai toivottavasti kaikki pääsevät kärryille nykytilanteesta hevospuolen suhteen kohdallani. 

Postaus on täytetty 15.10. otetuilla kisakuvilla, jotka kaikki (c) Petronella Kosonen, ja muut kuvat olen ottanut minä 19.10 ratsastustunnin jälkeen.




Okei, aloitetaan vaikka siitä kaikista tärkeimmästä, merkittävimmästä ja suurimmasta uutisesta. Kaikki alkoi siitä, että näin torstaina 19.10 ennen tuntiani tallilla lapun, jossa kerrottiin, kuinka perustetaan hoitajaryhmä, ja kuinka halukkaat saavat ikioman hoitohevosen. Innostuin ideasta niin paljon, että käsitin asian aluksi väärin, kun en lappua malttanut loppuun lukea. Olisi kannattanut vain pysyä nahoissaan ja saada kaikki asiat oikeasti selville, eikä olettaa miten tämä homma menee. Luulin siis kaikkien halukkaiden saavan hoitohevosen, jota hoidetaan omina päivinä 2-3 kertaa viikossa, ja tehdään muitakin tallihommia.

Asia ja hevosenhoitajien idea oli kuitenkin hieman toisenlainen. Ideana on siis se, että kerätään halukkaista hoitajaporukka, joka kokoontuu aina tiistaisin ja perjantaisin. Jokainen saa kyllä halutessaan oman hoitohevosen jota hoidetaan ja josta huolehditaan näinä päivinä, mutta sen lisäksi yleisesti hoidetaan tallin hevosia ja opetellaan tallihommia porukalla.


Toukka

Kun vertailen näitä kahta ideaa, pelkkä hevosenhoitajuus, sekä hoitajaporukkaan kuuluminen, tallityöt ja oma hoitohevonen, tämä jälkimmäinen kuulostaa omaan korvaan melkeinpä paremmalta vaihtoehdolta. Tietenkin olisi kivaa saada se hoitohevonen jota voisi käydä katsomassa joka päivä ja ostaa omat tavarat sille, mutta meidän tallilla hommat menee aina vähän eri tavalla, eikä tallilla edes oikeastaan voisi käydä joka päivä, joten sen puolesta asialla ei ole sinänsä mitään väliä. Tykkään tehdä tallihommia yhdessä hyvässä porukassa, ja rupatella samalla niitä näitä, joten systeemi vaikuttaa ja toivottavasti onkin hyvä

Tästä hevosenhoitajuudesta kysyin sitten äidiltäni samaisena torstai-iltana mielipidettä, ja koska se sopi äidille, kysyin ratsastuksenopettajalta sopisiko, että ryhtyisin hevosenhoitajaksi. Tässä vaiheessa opettajan kautta sain tietää hoitajuuden oikean laidan, hoitopäivät, yhdessä tekemisen jne, ja kas vain, minä kuulun nyt tähän hoitajaporukkaan! Tämä siis meinaa sitä, että alan käymään vähän useammin tallilla. Lyhyesti siis kuulun tallin uuteen hoitajaporukkaan, ja Brydjasta tuli ikioma hoitohevoseni.


Seifur

Kuten jo monta kertaa mainitsin, nämä tallitytöt/hevosenhoitajat saavat tietenkin halutessaan oman hoitohevosen. Aloin miettimään, kenet haluan hoitohevoseksi. Lopulta päädyin melko helpon päätöksen jälkeen tietenkin Brydjaan. Se on minulle niin rakas hevonen, ja älyttömän kiva niin hoitaessa, ratsastettaessa kuin muissakin hevoshommissa, että tietenkin halusin Brydjan hoitohevosekseni. Mielessäni kävi myös muita hevosia, mutta kyllä se Brydja tuntui ainoalta ja oikealta valinnalta. Tämän kautta toivottavasti pääsen taas paljon lähemmäksi sitä, ja puuhailemaan sen kanssa paljon enemmän. Viime aikoina on tuntunut, että en koskaan tee sen kanssa mitään, käyn moikkaamassa vain ratsastustunnin jälkeen, mutta toivon asian muuttuvan hoitajuuden myötä.

Hoitajaporukan yhteiset tallipäivät ovat siis tiistai ja perjantai. Äitini, tai varsinkaan isäni ei ole se number one heppafani, ja tallille ajaa 10 km/suunta, eli kaikki matkat yhteensä päivässä kertyy tallimatkoihin 40 km ja 60 minuuttia aikaa. Sellaista harvat hevosien päälle ymmärtämättömät vanhemmat jaksavat kolme kertaa viikossa (tiistai ja perjantai hoitajapäivät sekä torstain ratsastustunti = 120 km ja 180 min), tai eivät ainakaan minun vanhempani jaksa. Siispä äitini ehdotti, että siirtyisin torstaitunnilta klo 18-19 käymään perjantaitunnilla klo 19-20. Itse olen myös miettinyt jo kauan, että haluaisin vaihtaa käymään tällä tunnilla perjantaina.




Torstaina tunnilla on ihan kivoja tyyppejä, ja ihan hyvä taso, mutta mitä nyt olen käynyt syksyn aikana kolme kertaa juuri tuolla perjantaitunnilla torstaitunnin korvaamassa, niin taso vain vastaa paljon enemmän minun tasoani perjantaitunnilla, ja siellä on minun todella hyviäkin kavereita, joten perjantaisin myöhäisestä ajasta huolimatta, on tunneilla ollut aina vähän kivempi käydä. Kävin useamman vuoden aina perjantaisin tunneilla klo 18-19, mutta tänä syksynä sen paikalle tuli talutustunti, joten siirryin torstaille. Ryhmät sekoittuivat aivan täysin tämän muutoksen takia, ja tällä hetkellä perjantaina klo 19-20 on tunti, jolla on juuri se taso ja meno mikä vastaa omaani, ja mistä todella pidän.

Vaihto ei kuitenkaan sujunut aivan niin yksinkertaisesti kuin luulin. Olen aina voinut käydä korvaamassa torstaitunnin perjantaina, jos on ollut tarve. Ajattelin siis tietenkin, että vaihto perjantaille vakiosti olisi ihan OK, mutta luulinpa väärin. Ratsastuksenopettaja oli sitä mieltä, että se tunti on aika täynnä, ja sinne ei voisi vaihtaa käymään vakiosti. Ymmärrän hänen mielipiteensä kyllä, onhan vaihtelevasti 6-7 ratsukkoa todella paljon yhden tunnin määräksi. Pähkäilimme äitini ja kavereidenikin kanssa, miten homman voisi ratkaista. Lopulta tuntien epätoivon ja älynväläysten jälkeen, minulla oli hyvä suunnitelma laadittuna.

Yksi tyttö käy ratsastamassa perjantaitunnilla vain joka toinen viikko. Siispä mietin, voisinko käydä perjantaitunneilla aina joka toinen viikko, kun tämä tyttö ei käy, ja joka toinen viikko, jotta pääsisi ratsastamaan viikoittain, kävisin tällä torstaitunnilla klo 18-19. Koska hoitajapäivät ovat tiistai ja perjantai, kävisin tiistaina joka viikko normaalisti hoitajaporukan kanssa tallilla ja hoitaisin Brydjan lisäksi yhdessä hoitajien kanssa talliaskareita. Joka toinen viikko, kun käyn perjantaina tunnilla, tekisin samoin kuin tiistaina, eli tekisin hommia yhdessä talliporukan kanssa Brydjan hoitamisen lisäksi, ja joka toinen viikko, kun käyn torstaina tunnilla, niin hoitaisin Brydjan puolestaan yksin. Ideaa tietenkin kysyin ratsastuksenopettajalta viestillä, ja onneksi tämä järjestely sopi hänelle! Nyt siis alan käymään tallilla joka toinen viikko tiistaina ja perjantaina, ja joka toinen viikko tiistaina ja torstaina. Kuulostaa epäselvältä, mutta yritin parhaani selittää mahdollisimman selvästi.


Brydja

Yhteenvetona voisin sanoa vielä kaiken pariin lauseeseen tiivistettynä. Eli, kuulun nyt tallin vasta perustettuun hoitajaporukkaan. Jokainen hoitajaporukan jäsen saa halutessaan oman hoitohevosen, joten tietenkin halusin alkaa rakkaan turbomummon, Brydjan hoitajaksi, joten nyt Brydja on hoitohevoseni. Hoitohevosen huolehtimisen lisäksi teemme ja opettelemme porukalla yhdessä tallihommia. Meidän ryhmän yhteiset talli/hoitopäivät ovat tiistai ja perjantai. Ajan ja pitkän tallimatkan takia, olisin halunnut vaihtaa kokonaan torstaitunnilta klo 18-19 käymään vakiosti perjantaitunnilla klo 19-20. Ryhmän suuren koon takia, ei tämä kuitenkaan onnistunut, mutta onneksi sain hyvän idean, jolla järjestely onnistuisi. Alan käymään joka viikko tiistaisin hoitajaporukan kanssa tallilla, ja sen lisäksi joka toinen viikko perjantaina tunnilla, kun sieltä yksi tyttö käy ratsastamassa vain joka toinen viikko, ja tällöin teen tallihommia tämän hoitajaporukan kanssa ja hoidan Brydjan. Joka toinen viikko, kun perjantaina en voi tunnilla käydä, käyn torstaitunnilla klo 18-19, jolloin hoidan Brydjan yksin.

Koska alan käymään tallilla vähän useammin, teen varmasti tänne blogiinkin postauksia hoitopäivistä ratsastustuntien lisäksi, jos jotain erikoista on ohjelmassa. Silloin, kun en blogiin erillistä postausta tallipäivästä tee, (eli todella usein) päivitän aktiivisesti hevosinstani instastoryyn tallilta tekemisiäni. Olen ottanut tästä syksystä alkaen tavaksi kuvata instastoryyn ihan koko päivältä my dayn, kun olen illalla menossa ratsastustunnille, mutta, koska alan käymään tallilla useammin ja minulla on enemmän aikaa eikä niin kiire tallilla, niin ajattelin alkaa kuvaamaan sinne joka ikiseltä tallikerralta pelkästään tallilta, oli sitten ratsastustuntini tai hoitopäivä.




Huh huh, tässä oli kyllä infoa kerrakseen! Olen todella onnellinen ja iloinen, että pitkien mutkien kautta kaikki on nyt selvää hoitohevosasioista ratsastustunteihin. Haaveenani on jo pitkään ollut oma hoitohevonen, ja viimein minulla on sellaiseen mahdollisuus, joten tartuin pelottomasti härkää sarvista kiinni, ja kyllä kannatti. Brydja on minulle mielettömän tärkeä, ja nyt saan alkaa hoitamaan sitä, ja pääsen puuhailemaan sen kanssa paljon kaikkea. Toivottavasti tämän myötä pääsisin myös ratsastamaan sillä paljon useammin, ja ylipäätänsä saisin tehdä sen kanssa paljon enemmän kaikkea.

Kun tätä postausta kirjoitan, on maanantai, mutta kun tämä postaus on julki, on tiistai, ja ensimmäinen virallinen hoitopäivä! Olen odottanut tätä tiistaita luvattoman kauan. Olin viimeksi tallilla lähes kaksi viikkoa sitten, sillä viime viikolla ei ollut ratsastustuntia, koska yllättävä sääilmiö (lumimyräkkä) yllätti meidät kaikki, eikä kaikille hevosille ehditty laittaa hokkeja. Minulla on ollut hirveä ikävä Brydjaa ja Örkkiäkin, mutta onneksi viimein pääsen näkemään ne, ja tekemään Brydjan kanssa paljon kaikkea. Muistutan vielä, että jos kuvat ja videot reaaliajassa tallilta kiinnostaa, ottakaa hevosinstani ja instastoryni tiistaisin ja perjantaisin/torstaisin klo 16 eteenpäin. Muistutan tähän loppuun vielä, että tämä päivä on vielä aikaa osallistua Riders Magazine -lehden arvontaan! Huomenna, keskiviikkona 1.11. arvon voittajat, ja otan yhteyttä heihin henkilökohtaisesti, ja lähetän lehdet mahdollisimman pian tulemaan. Nyt kuitenkin, mukavaa tiistaita kaikille!

-Pihla

6 kommenttia:

  1. Hyvä postaus ja selvensi hyvin varmasti kaikille hevostilannettasi! Mahtavaa että sait Brydjan hoitohevoseksi! Tykkään seurailla myös sun instagramia. Olisi kiva jos kuvaisit insta storyyn videoita ja varsinkin sellaisia höpöttelyvideoita myös tallilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Etseri! Kiva että tykkäät seurailla mun hevosinstaa :) Tallilla on yleensä sen verran porukkaa että en siinä oikein viitti kuvata ja höpötellä puhelimelle, mutta pitää kattoa jos sais kuvattua tommosta höpöttelyä myös tallilta tänään ja jatkossa!

      Poista
  2. Todella kiva idea toi hoitajaryhmä, jossa teette ja opettelet te asioita yhdessä,myös mun mielestä paljon parempi kuin että olisit yksin hoitaja. Mielenkiinnolla jään odottelemaan hoitopäivien blogipostauksia!

    Sun heppainstan videot on kivaa katseltavaa jatka samaan malliin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mustakin se kyllä on tosi kiva :) Ja kiva jos odotat jo hoitopäivien postauksia.

      Ihana kuulla, että mun hevosinstaa on kiva seurata instastoryn ja muunkin tilin osalta <3

      Poista
  3. Oli hyvä postaus, ihailtavan paljon sait tekstiä aikaiseksi noinkin pienestä asiasta. Hyvä, että sait ratsastusopettajasi kanssa asian sovittua. 👍🏻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri! Ja niinpä, onneksi kaikki on nyt sovittu selväksi :)

      Poista

Kysytyimpien vastaukset:
-Muokkaan blogin kuvat Adobe Lightroom CC -sovelluksella
-Blogin kuvat on otettu Canon EOS 1300D:llä ja iPhone 6:lla
-Mikään blogissa esiintyvistä hevosista ei ole omistuksessani

Muista kommentoidessasi olla asiallinen! Positiiviset kommentit piristävät kirjoittajan päivää, mutta rakentava palaute on ehdottomasti tervetullutta, kunhan et lähde haukkumaan ketään tai mitään.