keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Joululahjat 2017 - ensimmäinen videopostaus!



Blogi on ollut aina hyvin kuva- ja tekstipainotteinen. Postaushistoriasta löytyy vain yksi video, joka on kooste Helsinki Horse Fair -tapahtumasta. Kertaakaan en ole kuvannut tai julkaissut tänne blogiin videota, jossa puhuisin tietystä aiheesta tänne. Nyt on aika muuttaa asia. Kuvasin ja editoin videon, jossa esittelen saamani joululahjat tältä vuodelta. 

En halua missään nimessä leveillä tai kehuskella joululahjoillani, vaan näyttää ne teidän pyynnöstä ja omasta tahdostani. Videota oli super hauska kuvata, ja toivon, että te pidätte siitä. Luvassa blogin historian ensimmäinen videopostaus ikinä. Annetaan videon puhua puolestaan!





Toivottavasti video oli mieluisa! Minä olen joulunpyhät vain ottanut rennosti kotona, ja niin aion ottaa varmastikin koko loppu loman. Tänään minulle tilattiin ihka oma kone, joten parin viikon sisään minulla on vihdoin ja viimein ikioma läppäri, eikä tarvitse enää käyttää perheen yhteistä konetta. 31.12. on myös viimein syntymäpäiväni, ja täytän 14 vuotta. Pari päivää sitten blogi sai myös huikeat 50 lukijaa täyteen, kiitos, ihan huikeaa, että vuoden aikana on tullut niin paljon kasvoja sinne ruudun toiselle puolelle!

Nyt jo vuosi 2018 häämöttää kiikarissa, mutta tämän vuoden puolella on tuleman vielä ainakin yksi postaus, ja tammikuussa varmasti paljon kivoja postauksia, mm. blogin syntymäpäiväpostaus, sen yhden olemassaolovuoden kunniaksi. Mukavia välipäiviä ja tulevaa uutta vuotta! Mitä piditte blogin ensimmäisestä videopostauksesta, ja mitä suunnitelmia teillä on vielä loppuvuodelle?

-Pihla

14 kommenttia:

  1. Tosi ihana video ja kivoja lahjoja oot saanut ❤️

    VastaaPoista
  2. Kivoja lahjoja! Tätä videota oli kiva kattoa, kun olit ja puhuit tosi luonnollisesti kameran edessä. :) Ehdottomasti jatkossa lisää, esim. joku tallivideopostaus vois olla tosi kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho nyt tuli aika monta kiva-sanaa.. :D

      Poista
    2. Kiitos Veera! Mukava kuulla, että tykkäsit tästä videosta ja olin luonnollinen kameran edessä. :) Lisää videopostauksia tulossa varmasti!

      Poista
    3. Ja lukuisat kiva-sanat eivät haitanneet! :D

      Poista
  3. Ihan super Pihla! Tee lisää tälläsiä!!

    VastaaPoista
  4. Olipas mukava video katsella! Näytit olevan oikein rennosti kameran edessä, varmaan videosi voisivat saada myös yt-puolella suosiota. Itse en pysty olemaan yhtään noin luonnollisesti kameran toisella puolella, joten lähes kaikki kuvaamani videopostaukset ovat päätyneet roskakoriin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirita, ihana kuulla, että tykkäsit videosta! Höh, harmi, ettet sä osaa oikein olla luonnollisesti kameran edessä. Itsestäkin tuntui vähän siltä, mutta näköjään se luonnistui ihan sujuvasti. :)

      Poista
    2. Niin kuin muutkin tässä on sanoneet niin vaikutit tosi luonnolliselta ja rennolta kameran edessä eikä olisi uskonut ettet ole ennen tuollaisia videoita kuvannut! Tosi kivoja lahjoja sait myös!

      Poista
  5. Todella hyvän videon olet tehny ja hyviä lahjoja olet saanut! Olen samaa mieltä edellisten kanssa, että olit todella luonnollisesti siellä kameran takana ja se teki videon katsomisesta paljon mukavampaa! Voisit tehdä jatkossakin videopostauksia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukava kuulla, että tykkäsit videosta ja olin mielestäsi luonnollinen kameran edessä. Varmasti tulossa jatkossa lisää videopostauksia, kun ensimmäinen sai näin kivaa palautetta!

      Poista

Kysytyimpien vastaukset:
-Muokkaan blogin kuvat Adobe Lightroom CC -sovelluksella
-Blogin kuvat on otettu Canon EOS 1300D:llä ja iPhone 6:lla
-Mikään blogissa esiintyvistä hevosista ei ole omistuksessani

Muista kommentoidessasi olla asiallinen! Positiiviset kommentit piristävät kirjoittajan päivää, mutta rakentava palaute on ehdottomasti tervetullutta, kunhan et lähde haukkumaan ketään tai mitään.