lauantai 13. tammikuuta 2018

Parempi kuin hyvä kauden aloitus

Torstaina 11.1. oli kauan odotettu päivä - vuoden 2018 ja kevätkauden ensimmäinen ratsastustunti! En ole pitkään aikaan kirjoittanut tuntipostausta, mutta viimein sain motivaatiota rustata postauksen ratsastustunnistani. En vain voinut olla jakamatta vuoden ensimmäisen tunnin oivalluksia ja onnistumisia teillekin. Otsikosta voi päätellä, että tunti ei todellakaan mennyt hukkaan, vaan tunti oli erittäin onnistunut ja hyödyllinen. Aion kokeilla tässä postauksessa myös hieman uutta tyyliä kirjoittaa tuntipostaukset, ja kertoa mm. yksityiskohtaisten hoitotoimenpiteiden sijaan enemmän tunnin oivalluksista ja onnistumista. Enjoy!


Toukka on kyllä aikamoinen karvapallo! Omat jalat kyllä pysyivät lämpiminä ilman satulaa mentäessä.

Kauden ensimmäisen tunnin pääsin menemään Toukalla. Olin mielessäni toivonutkin sitä tai Örkkiä tunnille, ja tällä kertaa onni oli puolellani. Päätin samalla sekunnilla, että haluan mennä Toukalla ilman satulaa, sillä Toukalla on niin pehmeä selkä. Viimeisin tunti Toukalla (muistaakseni marraskuussa) oli sujunut sen verran hyvin ilman satulaa, että halusin nytkin mennä ilman. Saavuin tallille hyvissä ajoin, joten hoidin Toukan huolellisesti, tein muutaman letin, heitin suitset päähän, ja olimme valmiita ratsastukseen.

Kentällä hyppäsin penkiltä kätevästi Toukan selkään, ja kävelimme melko pitkät alkukäynnit. Toukka tuntui heti alusta asti todella rennolta ja reippaalta. Hyvällä tuntumalla lähdimme tekemään alkuverkkana väistöjä. Tehtävänä oli molempien pitkien sivujen alkupuolella lähteä pohkeenväistöllä keskemmälle kenttää, sivun keskikohdassa kävellä puomien välistä suoraan, ja suoristuksen jälkeen lähteä takaisin uralle pohkeenväistöillä. Tehtävä ei alkuun oikein sujunut Toukan kanssa, sillä kallistuin hirveästi menosuuntaan, enkä osannut antaa Toukalle tarpeeksi selkeitä apuja. Opettajan tarkemman avustuksen ja ohjeistuksen jälkeen tehtävä alkoi kuitenkin sujua paljon paremmin. Oivalsin, että minun täytyy pitää selkä suorempana, joka auttoi myös keskellä istumiseen, ja helpotti selkeämpien apujen antamista. Oli tärkeämpää saada hevonen väistämään ja kulkemaan rauhassa, kuin saamaan se täysin suoraksi, sillä hyvissä väistöissä Toukka suoristui melkein itsestään.

Väistöt sujuivat loppua kohden aina vain paremmin, ja alkuverryttelystä jäi todella hyvä fiilis. Toukka pysyi aktiivisena avuille lähes koko ajan läpi harjoituksen. Sitten aloimme tölttäämään. Töltti lähti sujumaan suhteellisen hyvin. Toukan kanssa töltissä on ehdottoman tärkeää pysyä jämptinä, sillä se yleensä laiskottelee alussa, mutta sille pitää vain näyttää, että ratsastaja on pomo, ja nyt tehdään töitä. Toukka alun herättelyn jälkeen pysyi suhteellisen reippaana koko ajan. Pyrin ratsastamaan melko lähellä, parin hevosenmitan päässä edellä menevästä ratsukosta, sillä pieni vetoapu auttaa aina Toukkaa. Teimme töltissä samaa tehtävää kuin käynnissäkin, mutta kuljimme normaalia tölttiä väistöpätkät. Tehtävä sujui hyvin, ja Toukka pysyi suurimmaksi osaksi töltillä läpi tehtävien, eikä hidastellut käyntiin, samoin kokouraa töltätessä.




Hyvin sujuneiden tölttitehtävien jälkeen aloimme ravaamaan. Menimme ensin kokouraa, mutta vähän ajan päästä myös samaa tehtävää kuin töltissäkin. Toukka jostain syystä rikkoi töltille välillä, mutta sain sen aina kuitenkin melko nopeasti raville takaisin. Toukan ravi on melko iso, joten ilman satulaa ravaaminen oli loistavaa tasapainoharjoitusta. Koetin pitää polvet alhaalla, ja rentouttaa hartiat, sillä välillä havahduin siihen, että jännitän hartioita ja olkapäitä hirveästi. Vaikka pyrin olemaan rento, en voinut jättää jalkojani ja pohjetta roikkumaan, sillä huomasin ravissa ja töltissäkin, etten voi vain jättää jalkaa roikkumaan, koska silloin Toukka muuttuu heti tahmeammaksi ja hitaammaksi. Jalan ei tarvitse olla jännittyneenä korvissa asti, vaan pohje täytyy pitää kiinni ja jalka rentona, mutta sitä ei pidä päästää roikkumaan maahan asti. 

Ravailut sujuivat hyvin, ja niiden jälkeen vaihdoimme suunnan oikeasta vasempaan, sekä kävelimme lyhyet välikäynnit. Niiden jälkeen teimme muutaman kerran käynnissä tehtävänä kiemurauraa. Se sujui hyvin, ei mitään erikoista. Sen jälkeen aloimme taas tölttäämään. Aloimme tehdä melkein heti tätä kiemurauraa töltissäkin, ja sinne kahden puomiparin väliin tehtiin parin askeleen käyntipätkä, ja jatkettiin taas töltissä. Toukka oli vähän laiskanpuoleinen tässä tehtävässä, mutta silti tölttäsi suunnilleen koko ajan läpi kiemurauran, josta ratsastuksenopettaja kehui meitä! Uralla töltätessä Toukka meni vieläkin paremmin, reippaammin ja puhtaammin tölttiä kuin edelliseen suuntaan. Itse pyrin istumaan suorassa ja rentona, mutta muistin pitää pohkeen kiinni, joten Toukka pysyi suhteellisen herkkänä pohkeelle, ja tölttäsi reippaasti sekä puhtaasti. Paras fiilis ikinä, kun löytää juuri oikean tavan ratsastaa, ja voi vain keinua puhtaan töltin tahdissa hevosen selässä!

Loistavien tölttipätkien jälkeen siirsimme hevoset vielä hetkeksi raviin. Toukka liikkui reippaasti, vaikka jostain syystä tähänkin suuntaan rikkoi välillä töltille. Ravi oli pitkää ja rentoa, ja selässä oli mukava istua, vaikka ilman satulaa ravi pompottikin vähän. Ravissa menimme vain kokouraa jonkin aikaa, kunnes siirsimme hevoset käyntiin. Pelasimme loppuun vielä yhden peili-pelin, jossa minä ja Toukka oltiin peili, ja kisan voitti Mosin ratsukko. Peilin jälkeen kävelimme vielä hetken kokouraa loppukäyntejä, joidenka jälkeen tulimme kaartoon ja alas hevosten selästä. Tunnista jäi huippu hyvä fiilis, sillä Toukka kulki pääosin reippaasti ja puhtaasti, ja itse sain hyviä oivalluksia ja vinkkejä ratsastukseen, joiden johdosta osasin itsekin ratsastaa Toukalla melko hyvin. Super tunti ja Toukka!


Tallilla treenissä oleva hevonen x, sen nimeä ei minulla tiedossa!


Tunnin jälkeen iloisin mielin vein Toukan sen karsinaan ja otin siltä suitset pois. Toukka tietää, että venyttelen sen kanssa aina tunnin jälkeen, joista se saa muutaman namin palkkioksi, ja varmastikin haistoi taskussani olevat porkkananpalat, joten se automaattisesti kumarsi, vaikka olin vasta harjaamassa sitä. On se fiksu hevonen! Harjuksen jälkeen Toukka viimein sai naminsa. Perusvenytykset Toukan kanssa ovat aina venytykset molemmille sivuille, ja kumarrus. Toukka on tallin hevosista ainut, joka kunnolla hiffaa kumarruksen, ja venyy niin sivuille kuin kumarrukseenkin ihan super pitkälle! Heitin sille lopuksi vielä loimen päälle, ja tallityöntekijä vei sen yöksi tarhaan. Täyttelin ennen lähtöäni vielä hevosten vesiä, ja mietiskelin tunnin onnistumisia. Ratsastuskerta oli parempi kuin hyvä kauden aloitus, enkä voi olla muuta kuin tyytyväinen Toukkaan ja omaan ratsastukseeni. 

Toivottavasti tuntipostaus pitkästä aikaa maittoi, ja onnistumisistamme oli kiva lukea. Itse ainakin pidin pitkästä aikaa tuntipostauksen kirjoittamisesta. Toivottavasti onnistumisten skaala jatkuu, vaikka tietenkin epäonnistumisiakin pitää aina johonkin väliin mahtua. Miten teidän vuoden ratsastukset ovat lähteneet käyntiin?

-Pihla

14 kommenttia:

  1. Kiva, että sun osalta tää kausi alkoi hyvin! Tän tekstin perusteella Toukka vaikuttaa ratsastettavuudeltaan hieman samanlaiselta, kuin Pokkis, joten oli helppoa samaistua siuhun tätä lukiessa. (olipa taas sekavaa, hyvä minä:D)

    Meillä meni tämän vuoden aloitus taas vähän köröttelyksi (kuten kaikki muutkin ratsastukset:D), kun jouduttiin/päästiin pienen maneesinvuokraajien informaatiokatkoksen takia maastoon. En kuitenkaan valita, alkuärsytyksen jälkeen oli oikein hauskaa ja hepatkin selvästi tykkäsivät! Kieltämättä meinasi tulla vähän kylmä lumisateessa, kun mulla oli vaan toppaliivi ja huppari, mutta hyvin tuosta reissusta selvittiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, huippua, että tää kausi alkoi näin hyvin! Kiva jos pystyit samaistumaan tekstiin, kerta pokkis vaikuttaa samantyyppiseltä kuin Toukkakin. :). Hyvä, jos alkuärsytyksestä huolimatta vuoden eka ratsastus sujui hyvin kylmyydestä huolimatta, ja hepatkin tykkäsivät!

      Poista
  2. Kiva postaus, elävästi kirjoitettu! Viimeisen kuvan hevonen ei tosin ole Ruben vaan yksi Annikan treeniheppa. Tykkäsin tosi paljon, hyvä että sulla ja Toukalla meni hyvin! ❤️ t:Aaria, puhelin ei toimi niin näyn nimettömänä����

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aaria! :) Ahaa, kiitos korjauksesta! Mietinkin miten se näyttää niin issikalta :D. Kiva jos tykkäsit postauksesta ja siitä että meillä suju Toukan kanssa tunti hyvin!

      Poista
  3. Kiva, että sullakin alkoi kausi hyvin! Kuinka monta tuntia sulla on nyt kevätkaudella? Meidän tallilla tunnit alkoivat jo 2.1, niin mietin, että onko meillä enemmän tunteja? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on mun laskujen mukaan 25 ratsastustuntia tällä kaudella, sillä kesätauko alkaa heinäkuusta. Monella alkoi varmastikin jo 2.1. tunnit, mutta meidän tallilla ne alkoivat vasta 8.1, sillä vuoden ensimmäisellä viikolla pidettiin sennujen ja junnujen leirit :) Asiasta kukkaruukkuun, kiva kun pidit postauksesta, ja jep, superia että tää kausi ja vuosi alko näin hyvin, ilmeisesti niin on alkanut sullakin!

      Poista
  4. Kivan kattava ja pitkä teksti! Usein näkee tuntipostauksia, mitkä on sen pari lausetta vaan ja miljoona kuvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Toi on ihan totta, että netissä törmää usein liian kuvapainotteisiin tuntipostauksiin. Kiva jos kuitenkin tää oli just sun makuun :)

      Poista
  5. Oli kiva lukea tuntipostausta pitkästä aikaa ja hyvä jos suju hyvin!! Pystyin myös samaistumaan kun viimekesänä menin Toukalla leirillä ja tuntu alkuun just vähän tahmeelta mut loppuu kohti se usein parani;). Toukka on kyl super<3! Itelläni alko kans tunnit 8.1 ja ensimmäisellä tunnilla päädyin menee ekaa kertaa sellasella 6-vuotiaalla suokki tammalla, alkuun jännitti ku en ollu sillä ennen menny yms. mut loppuenlopuks meni tosi kivasti ja nous heti lempparilistan ykköseks<3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja mukava kuulla, että tuntipostaus pitkästä aikaa oli kivaa luettavaa! Kiva myös kuulla, että sä pystyt samaistumaan tähän tekstiin ja oot ollu meidän tallilla leirillä viime kesänä! Ja hei huippua kun sullakin suju kauden aloitustunti hyvin ja tämä suokki nousi ihan lemppariksesi! :)

      Poista
  6. Kiva, että kausi starttasi onnistuneissa merkeissä! :) Suloinen tapaus tää Toukka!

    Mun mielestä tää oli huomattavasti parempi tuntipostaus verrattuna hieman vanhempiin (jossa kerrotaan harjauksista yms.), eli jatka ehdottomasti samaan malliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toukka kiittää, se on kyllä ihan syötävän suloinen! Ja kiitos paljon palautteesta, ihana kuulla, että tykkäsit tästä vähän uudemmasta tavasta kirjottaa tuntipostausta. Jatkan samaan malliin! ❤️

      Poista
  7. Tämä oli kiva tuntipostaus, kun olit kertonut tunnin asiat niin kivasti! Kiva kuulla, että pääsit menemään Toukalla ja vielä tunnin onnistuneesti. Se on kyllä hyvä fiilis, kun tietää onnistuneensa jossakin! Ja niin kuin Veera sanoi, niin jatka ehdottomasti tällä tyylillä näiden tuntipostauksien kirjoitusta! :)

    elaimetsydammessa.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Aino! Kiva kuulla, että tykkäsit postauksesta. Tämä tyyli tuntipostauksissa tulee ehdottomasti jatkumaan, ja onnistumisen fiilis on kyllä paras fiilis! Kiitti vielä kivasta kommentista ja palautteesta :)

      Poista

Ennen kuin kysyt..
.. Muokkaan kuvani Adobe Photoshop Fixillä
.. Canon EOS 1300D ja iPhone 6 toimivat kuvausvälineinäni
.. Mikään blogissa esiintyvistä hevosista ei ole omistuksessani

Muista kommentoidessasi olla asiallinen! Positiiviset kommentit piristävät kirjoittajan päivää, mutta rakentava palaute on ehdottomasti tervetullutta, kunhan et lähde haukkumaan ketään tai mitään.