tiistai 18. syyskuuta 2018

Meidän muumileiri 1!

Huh huh, en edes muista, milloin olisin kirjoittanut blogiin viimeksi postausta! Siitä on vierähtänyt todella pitkä aika, mutta täällä taas. Olin 16.-19.7. hevosleirillä tallillamme, josta päivittelinkin paljon Instagram-tilini puolelle. Leirillä oli älyttömän kivaa! Joka päivä lämpömittari näytti yli 30 asteen hellelukemia, joten ratsastustunnit pidettiin joka päivä aikaisin aamulla ja myöhäisillasta. Uimaankin päästiin onneksi joka päivä. Leirillä ei tietenkään ikinä olisi ollut yhtä kivaa ilman meidän mieletöntä leiriporukkaa. Tässä postauksessa kerron hieman kahden ensimmäisen päivän leiritunneistamme ihanien ratsastuskuvien kera!


Anna ja Mugga


Maanantai 16.7.

Leiri pääsi alkamaan maanantaina aamukymmenen aikoihin. Meille jaettiin leirihoitohevoset, sekä ensimmäisen tunnin hevoset. Itse sain toivomani Örkin hoitohevoseksi, sekä ensimmäiselle tunnille. Lähdimme maastoon kellon ollessa jo lähempänä puolta päivää, sillä metsän suojissa paahtava aurinko ei koitunut niinkään haitaksi. Emme laukanneet, mutta tölttäilimme ja kävelimme. Maasto oli super! Aina tuntien jälkeen, ja mahdollisesti ennenkin hevoset juotettiin Mash-vedellä ja huuhdeltiin huolella joko letkulla, tai pesusienellä. 

Päivän aikana kävimme uimassa, ja ensimmäisenä päivänä jaksoimme myös ratsastaa keppihevosillamme. Sovimme etukäteen leiriläisten kanssa, että ottaisimme kaikki keppihevoset mukaan. Emme loppuen lopuksi jaksaneet kuin yhtenä päivänä niillä ratsastaa, mutta ensimmäisenä iltana kylläkin ainakin tunnin verran ennen oikeaa iltatuntiamme. Omien hyppyjen lisäksi päädyin kuvaajaksi. Yllättävää? Ei minustakaan!

Iltatunnin menin puolestaan Impillä. Harjoittelimme tunnilla pysähdyksiä, peruutuksia ja pääty-ympyröitä. Impi oli pysähdyksissä sekä peruutuksissa hyvin kuuliainen ja sopivan herkkä avuille, niin kuin se yleensä aina on. Töltti ei sujunut alkutunnista ollenkaan, mutta mitä pidemmälle tunti eteni, sitä paremmaksi tölttikin hioutui, ja lopputunnista saimmekin tosi kivaa tölttiä! Ravikin sujui moitteitta, joskin Impillä oli hieman kiire. Töltissä pysähdysten ja peruutusten sijaan otimme  muutaman askeleen käyntiinsiirtymisiä. Niissä Impi ei ollut aivan yhtä reaktiivinen pohkeelle, mutta hyvin nekin sujuivat. Pääty-ympyröillä ja kulmissa Impi taipui tosi kivasti, ja tunnista jäi kaikkiaan kiva fiilis. Oman tunnin jälkeen hoidin Impin ja lähdin kentälle kuvaamaan seuraavia tuntilaisia.


Fanny ja Reino

Reetta ja Ässä

Anna ja Toukka

Impi ja  minä


Tiistai 17.7.

Ensimmäinen päivä oli mitä onnistunein, ja toiseen päivään kaikki heräsivät - ehkei aamuseitsemältä kovin virkeinä - mutta heräsivät kuitenkin odottaen innolla toista leiripäivää. Aamupalan jälkeen valmistauduin lähtemään talliin tunnille. Luulin aamutunnin alkavan puoli yhdeksän, mutta se alkoikin jo kahdeksalta. Siinä sitten 7.50. säntäsin (meidän parhaan leiriavustajan Aarian kanssa) hakemaan päivän ensimmäistä ratsuani Mosía eli Moppea tarhasta. Uskokaa tai älkää, ehdin tunnille mainiosti maailman nopeimmalla valmistautumisella. Meillä oli luvassa estetunti, jolle olinkin toivonut Moppea. Se on yleensä aikamoinen raketti esteillä, ja tykkää ottaa melko pitkiä sekä korkeita loikkia!

Alkuverryttelyjen jälkeen pääsimme hyppäämään. Ensimmäiset ristikot tuntuivat vähän "löysiltä", ja parin hypyn jälkeen ristikon ja pystyesteen sarjalla meille kävikin hieman köpelösti. Ratsastin huonosti ja Moppe liian pitkänä sarjalle, ja toisella osalla hypystä tuli liian matala, jonka seurauksena pääsin maistamaan kentän hiekkaa. Ei maistunut hyvälle, en suosittele kokeilemaan! Minulle tuli pieni haava leukaan, hiekkaa joka paikkaan ja pieniä naarmuja oikeaan käteen. Onneksi Mopelle ei sattunut mitään, vaikka se tulikin polvilleen, eikä minullekaan käynyt kuinkaan. Siitä oppikin kantapään kautta pitämään jokaisessa hypyssä kaatumisesta eteenpäin hyvän ohjastuntuman, jolloin Moppe pysyi ryhdikkäämpänä. Loput hypyt loikimmekin yli oikein mallikkaasti.


Minä ja Mosí

Frida ja Safir

Frida ja Safir, Reetta ja Tindur

Fanny, Herkku ja Herkun superpomppu!

Oli kivaa päästä hyppäämään, ja vähintään yhtä kivaa oli päästä kuvaamaan seuraavan tunnin hyppyjä! Kuvista tuli tosi kivoja, vaikkai itse sanonkin, kun asetukset olivat kohdillaan. Tuntien jälkeen lähdimme kaikki sisälle päin. Itse karsin maanantain, ja tiistain estetunnin kuvia kamerastani, joita riitti satapäin! Puolen päivän jälkeen meillä oli viimein ruoka, jonka jälkeen aloimme panikoimaan edessä olevasta leirikasteesta! Meille sidottiin pintelit silmille, ja lähdimme mönkkärin kydissä pienelle kierrokselle. Siellä istuimme tottakai lavalla, joka oli täynnä turvetta, heinää ja jääpaloja, eikä kastelulta tietenkään säästytty. Siitä pääsimme ylätarhoille, jossa meitä kasteltiin lisää. Siitä meidät kärrättiin kohti kenttää, jossa meillä oli tehtävärata. Meidät jaettiin kahtia, ja meidän joukke voitti! Ensin piti vesilasi kädessä tasapainoilla puomilla, ylittää este ja kontata tötsälle, jonne vesi piti kaataa.

Lopuksi meidät vielä kasteltiin kunnolla, joka oli kuumana hellepäivänä jopa ihan mukavaa. Onneksi leirikaste ei ollut kovinkaan paha. Sen jälkeen lähdimme uimaan. Sieltä tultuamme söimme ja lähdimme valmistelemaan hoitohevosiamme kauneuskisoja varten! Mietin pääni puhki, miten koristelisin Örkin harjan ja hännän. Lopulta päädyin hännässä ihan tavalliseen hollantilaiseen lettiin, harjassa neljään yhdistelmälettiin, ja otsaharjassa ihan perus lettiin, jotka koristelin kaikki kukilla. Niiden lisäksi tietty harjasin Örkin perusteellisesti ja putsasin sen kaviot. Superti Anna ja Toukka voittivat koko kisan ansaitusti, ja me tulimme Örkin kanssa toiselle sijalle!

Illalla meillä oli vielä päivän viimeinen ratsastustunti. Meillä oli kaikkien leiriläisten kesken leikkitunti, jonka itse menin Örkillä. Leikimme ainakin peiliä, tuolileikkiä, lipunryöstöä, sekä kuka pelkää jäämiestä -pelejä. Meillä oli myös joukkuekisa, jossa piti vesilasi kädessä kävellä vähän matkaa, ja kaataa paperimukissa oleva vesi isoon vesiastiaan. Meidän kimojen joukkue ei valitettavasti voittanut. Itse voitin yhden peilin, ja kaikki muut pelit taisikin voittaa Anna Seifurilla! Menin Örkillä tietty ilman satulaa. Onneksi sillä on pehmeä selkä, mutta välillä vähän jännitti, kun Örk pelkäsi joukkuekisassa vettä, ja se innostui hieman liikaa joissain peleissä. Onneksi kukaan ei tippunut!

Anna ja Toukka kauneuskisoissa! <3

Ryhmäkuva leikkitunnin jälkeen!

Ensimmäiset kaksi leiripäivää olivat super kivat! Koska kerrottavaa ja kuvia on vaikka millä mitalla, jaoin leiripäivät jälleen kahteen eri postaukseen kuten viime vuonna. Olipa kivaa kirjoittaa super pitkästä aikaa blogiin postausta. Homma on jäänyt ihan taka-alalle motivaation puuteen takia. Toivottavasti tästä lähtien saisin taas paljon enemmän postauksia aikaiseksi.

-Pihla

2 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Ja ihania kuvia, tulee heti ikävä kesää ja lämpimiä kelejä. Syksy tuli niin kauhean äkkiä! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niinpä, itselläkin kauhea ikävä kesää, mutta on syksyn viileämmät ilmat ihan ok, varsinkin kun ruska-aika alkaa!

      Poista

Kysytyimpien vastaukset:
-Muokkaan blogin kuvat Adobe Lightroom CC -sovelluksella
-Blogin kuvat on otettu Canon EOS 1300D:llä ja iPhone 6:lla
-Mikään blogissa esiintyvistä hevosista ei ole omistuksessani

Muista kommentoidessasi olla asiallinen! Positiiviset kommentit piristävät kirjoittajan päivää, mutta rakentava palaute on ehdottomasti tervetullutta, kunhan et lähde haukkumaan ketään tai mitään.