keskiviikko 2. elokuuta 2017

Heinäkuun heavens

Tänään luvassa heinäkuun suosikit postausta. Sekin kuu vierähti noin vain ohi, ja nyt onkin jo elokuu! Heinäkuu oli kaikin puolin mahtava ja ikimuistoinen. Mietin melko kauan, haluanko enää ylläpitää tätä postaussarjaa blogissani, mutta katsotaan nyt kuukausi kerrallaan miltä tuntuu. Halusin myös kokeilla kirjoittaa nämä kuukauden suosikit vähän erilaisella tavalla, joten ei muuta kuin heinäkuun heavensien ja blogifaktojen pariin!

Blogifaktat

Blogilleni heinäkuu oli erittäin suotuisa. Katselukertoja tuli yhteensä mielettömät 2 299! Te olitte heinäkuussa todella aktiivisia, sillä viime kuussa julkaistut postaukset, saivat yhteensä 57 kommenttia! Lähes kaikki luvut kipusivat ennätyslukemiin, myös postausmäärät. Julkaisin viime kuun aikana 11 postausta, johon olen todella tyytyväinen. Se on myös yksi syy, miksi olen saanut niin paljon kommentteja ja näyttökertoja. Olen panostanut blogiin sekä ollut aktiivinen, ja tulos näkyy!

Jatketaan hetki vielä postauslinjalla. Panostin blogiin ja postauksiin heinäkuussa todella paljon. Aikaa vievin postaus oli haastattelupostaus Pinjasta & raviurheilusta. Olin itse melko laiska kyselemään kysymyksiä Pinjalta, ja kirjoittamaan postausta, mutta siihen silti todella panostin. Useasti sitä kirjoittaessa tuntui, ettei tästä tule mitään, tai että tästä tulee ihan huono, mutta olin väärässä. Lopulta sain postauksesta hyvän paketin, joka näkyi näyttökerroissa, kommeteissa ja muutenkin positiivisessa palautteessa! Siitä tulikin kuukauden suosituin ja luetuin postaus.

Kuten jo sanoin, heinäkuu oli blogini kannalta ihan huippu! Myös lukijoita sateli kuin vettä kaatosateessa (?). 16.7. hehkutin instagramissa (@pihlajaislanninhevoset) sitä, kuinka blogissani täyttyi 20 lukijaa. Olin todella iloinen ja onnellinen tämän luvun täyttymisestä. En olisi ikinä arvannut, että 19.7, eli kolme päivää myöhemmin, hehkuttaisin instagramissa siitä, kuinka blogini sai 30 lukijaa täyteen, mutta näin pääsi käymään. Haluan vielä kiittää ihan mielettömästi joka ikistä lukijaani, merkitsette minulle hirveän paljon! Nöyrä ja suuri kiitos myös kaikille kommentoijille ja, no, ylipäätänsä kaikille.

ps. uutta banneria tulossa pian!

Impi


Suosikit

Ratsastusleiri

Ehdoton ykkössuosikkini heinäkuussa oli Iso-Tuomiston nelipäiväinen ratsastusleiri, jolle pääsin osallistumaan. Leirillä oli mielettömän kivaa, ja tuli tutustuttua uusiin ihmisiinkin. Kirjoitin leiristä kaksi postausta, joista ensimmäisen pääset lukemaan tästä, ja toisen tästä! Perunayksisarviset forever!

Minä ja Toukka

Toukka

Reetta ja Einari

Reissu Turkuun

Kävimme perheen kanssa Naantalin/Turun reissulla heinäkuun puolivälin paikkeilla. Siellä oli todella kivaa! En kirjoittanut reissusta varsinaista kuulumispostausta, mutta kuvapostauksen väsäsin, jonka pääset lukemaan taas tästä.







Lempi hevoset heinäkuussa

Lempi hevoseni heinäkuussa olivat Brydja, Örk ja Toukka. Brydja ja Toukka sen takia, koska pääsin menemään niillä paljon onnistuneita ratsastuskertoja leirillä. Brydja oli myös hoitohevoseni. Örk kuuluu tähän joukkoon siksi, koska pääsin menemään sillä kivan, mutta vauhdikkaan maaston kauden viimeisellä tunnilla, onnistuneen kaksaritunnin heinäkuun puolivälissä, ja onnistuneen leiritunninkin.

Toukka

Brydja

Örk

Top 3 lempi biisini


Galantis - Runaway (U&I)

https://www.youtube.com/watch?v=5XR7naZ_zZA


Zara Larsson, MNEK - Never Forget You

https://www.youtube.com/watch?v=GTyN-DB_v5M


Kygo, Ellie Goulding - First Time





Tykätyin instagramkuvani


Tykätyin instagramkuvani heinäkuussa oli tämä halikuva minusta ja Brydjasta. Se sai yhteensä 98 tykkäystä, mutta 0 kommenttia. Kuva on minusta tosi ihana!

Lempi blogini

Banneri ei näy kuvassa kokonaan tarkoituksella!

Heinäkuussa aloin seuraamaan monta uutta ja ihanaa blogia, mutta kuitenkin tämä Pinjan Paalu Paikalla -blogi vei voiton. Olen seuraillut sitä jo aika kauan, mutta lukijaksi liityin vasta viime kuussa. Onnittelut myös 20 lukijan täyttymisestä, vaikka siitä onkin jo pari viikkoa aikaa! Pinjan blogi kertoo hänen oman raviponinsa Penan sekä satunnaisten ratsujen elämästä. Ja kyllä, tämä on sama Pinja, kuin viimeisimmässä haastattelupostauksessa, mutta ei, en valinnut hänen blogiaan suosikikseni sen takia, mutta sen kautta aloin taas seuraamaan Pinjan blogia aktiivisemmin!

Tällaiset suosikit viime kuussa. Toivottavasti piditte postauksesta ja kuukauden suosikit edelleen maistuvat niin teille kuin minullekin.

Kivaa elokuuta just sulle! -Pihla
Mitä suosikkeja teillä oli heinäkuussa?

12 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja hyvin kirjoitettu! Nuo kuvat olivat kanssa tosi kivoja ja nättejä, piristivät postausta tosi mukavasti 😊

    En oo aikasemmin sun blogiisi kunnolla edes törmännyt, joten tämä taisi olla ensimmäinen postaus, mitä sulta luen (ainakin oman muistini mukaan...). Hyvän vaikutelman antoi ainakin blogista, joten jään seurailemaan jatkoa mielelläni 😄 Sait siis musta uuden lukijan!

    http://piupaupolle.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Riina! Tervetuloa seuraamaan blogiani! Mahtavaa, jos tykkäsit postauksesta ja sen kuvista. Kiva myös, jos sait hyvän ensivaikutelman blogistani ja minusta. Käyn tsekkaamassa sinunkin blogisi! 😊

      Poista
  2. Hyvä postaus ja se oli hyvin kirjotettu! Ja kiitos paljon 💖

    VastaaPoista
  3. Hyvin kirjoitettu postaus Pihla! Tää ei oikeasti ollut yhtään tylsä postaus vaikka suurimmassa osassa blogeja en jaksa lukea suosikkeja edes loppuun asti. Tämä oli kyllä ehdottomasti yksi parhaista kuukauden suosikeista, jonka olen nähnyt! Ja olet kehittynyt ihan valtavasti ja ansaitset joka ikisen lukijasi! Munkin ehdoton ykkösjuttu oli viime viikon ratsastusleiri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti, kiitos sulle Esteri! ❤️ Enköhän mä näitä kuukauden suosikeita jatka tällä tyylillä, kun näköjään lukijat tykkäävät, ja niin tykkään minäkin!

      Poista
  4. Super kiva heinäkuu sulla on ollut! Komppaan Esteriä, en välillä jaksa lukea edes näitä kuukauden suosikit -postauksia,utta sun kirjoittamina nämä ei ole todellakaan tylsiä :)
    Mullakin oli heinäkuun kohokohta ehdottomasti ratsastusleiri. Kiva, että säkin pääsit sellaiselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinullekkin Essi tästä kommentista! ❤️ Nää piristää päivää kummasti! Mahtava kuulla, että säkin pääsit leirille, ja tykkäät tavastani kirjoittaa kuukauden suosikit postauksia. :)

      Poista
  5. Tosi kiva postaus ja todellakin itsekkin jaksoin lukea kokonaan!

    hullujenmatkassa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  6. Näitä postaksia on kiva lukea, mutta vaikea tehdä. Kiva postaus :)

    http://hevostytonelamaax.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kysytyimpien vastaukset:
-Muokkaan blogin kuvat Adobe Lightroom CC -sovelluksella
-Blogin kuvat on otettu Canon EOS 1300D:llä ja iPhone 6:lla
-Mikään blogissa esiintyvistä hevosista ei ole omistuksessani

Muista kommentoidessasi olla asiallinen! Positiiviset kommentit piristävät kirjoittajan päivää, mutta rakentava palaute on ehdottomasti tervetullutta, kunhan et lähde haukkumaan ketään tai mitään.