lauantai 2. syyskuuta 2017

Elokuun Erinomaiset

Elokuu hurahti yhtä nopeasti ohi, kuin meteoriitti maan yli. Toisin sanoen todella nopeasti. Jälleen on siis kuukauden suosikkien aika, tällä kertaa elokuun erinomaisten! Mietin viime kuussa, jatkanko tätä postaussarjaa blogissani ollenkaan. Päädyin kuitenkin jatkamaan sarjaa, tosin vähän eri tyylillä, josta te lukijat piditte kovasti, ja niin pidin myös minä. Jatketaan siis samalla linjalla!



Blogifaktat

Tässäkin kuussa blogi sai paljon suosiota! Katselukertoja tuli yhteensä 2329. Jälleen todella paljon, mutta pari sataa vähemmän kuin viime kuussa. Kommenttejakin tuli vähän vähemmän, 44. Yli kaksi tuhatta katselukertaa ja yli 40 kommenttia, on minulle silti todella paljon!

Postauksia tuli yllättävän paljon siihen nähden, että koulu ja arjen muut kiireet alkoivat. Sain julkaistua 10 postausta, mikä on minulle koulukiireiden keskellä huiman paljon! Moni postaus vaati aikaa ja vaivaa, mutta monista postauksista tuli myös tosi kivoja. Suosituimpia postauksia olivat kuukauden alkupäässä julkaistut postaukset. Myös loppukuusta julkaistut postaukset olivat suosittuja, toiset vähän vähemmän, toiset vähän enemmän. Omia lempipostauksia viime kuussa, on todella monta. Onnistuin mielestäni elokuun aikana tekemään aika laadukkaita ja hyviä postauksia, vaikka itse sanonkin.

Lukijoitakin tuli muutamia lisää. Tämän hetkinen tilanne on 35, joka on ollut sama muutaman viikon ajan. Ulkoasu pysyi suht samana koko kuukauden ajan. Sivupalkin järjestys muuttui pariin kertaan, ja uudistin hieman hevosten esittelysivuja. Myös banneri sai vaihtua pariin otteeseen. Pari kolme viikkoa minulla oli ensimmäinen gimpillä tekemäni banneri blogissa, mutta noin viikko sitten se vaihtui nykyiseen, josta pidän todella paljon!

Tein elokuun aikana todella paljon tilausbannereita! En tiedä, miksi 5 henkilöä halusi minulta bannerin blogiinsa samaan aikaan. No, bannereita oli kiva toteuttaa, ja olen tyytyväinen oikeastaan kaikkien lopputulokseen. Varsinkin Sonjan blogin bannerista tuli mielestäni erityisen kiva!


Örk

    Suosikit

    Hollannin MM-kisat & ratsastustunti

    Elokuussa ei ollut mitään hevosiin liittyvää tapahtumaa, missä olisin ollut. "Seurasin" kuitenkin askellajiratsastuksen MM-kisoja, joissa ratsastuksenopettajani ja moni muu tuntemani oli kisaamassa ja edustamassa Suomea. Osalla kisat sujuivat hyvin, osalla ei niin hyvin. Suomen paras sijoitus, oli Desiree Nymanin ja hänen issikkansa Theyrin 4. sija nuorten viisikäynnin kombinaatiossa! 

    Kivaa oli myös se, että ratsastustunnit alkoivat pitkän kesätauon jälkeen! Menin ensimmäisen tunnin Brydjalla, josta kirjoitin ihan erillisen tuntipostauksen, jossa kerron myös tavoitteitani syksylle ratsastuksen suhteen. Harmillisesti en tämän viikon torstain tunnille päässyt, sillä olin ja olen edelleen kipeä. 


    Eir

    Lempi hevoset elokuussa

    Kuten jo sanoin, pääsin elokuun aikana tallille vain kerran kesätauon ja sairastumisen takia. Koska menin kauden ensimmäisen tunnin Brydjalla (jonka myös sanoin jo) se nousi elokuun lempi hevosekseni. Onhan se historian paras hevonen!


    Vuoden takainen kuva Brydjasta.

    Top 3 lempi biisini elokuussa


    Sunrise Avenue - I Help You Hate Me



    Sunrise Avenue - Prisoner In Paradise



    JVG - Älä jätä roikkuu


    (Jokaisen kappaleen pääset kuuntelemaan klikkaamalla kuvista)


    Tykätyin instagramkuvani

    Tykätyin ig-kuva

    Tykätyin instagramkuvani hevostililläni (@pihlajaislanninhevoset), oli viime kuussa tämä kuva Tinnasta. Se on otettu 24.8. ratsastustunnin jälkeen. Sain tuolloin hoitaa Tinnan, ja siksi otin siitä myös tämän kuvan. Kuva on saanut 98 tykkäystä, eli saman verran, kuin viime kuun tykätyimpään kuvaan! Yllätyin, että tämä kuva oli elokuun tykätyin, mutta onhan Tinna todella suloinen!


    Lempi blogini

    Banneri ei näy kuvassa tarkoituksella kokonaan!

    Lempi blogikseni nousi elokuussa ehdottomasti Essin pitämä The Little Pink Pony -blogi. Toteutin hänen kanssaan yhteistyöpostaukset, joissa esittelimme omissa blogeissamme toisten blogit ja kerroimme niistä rakentavaa mielipidettä. Postausta laatiessa, tutustuin Essin blogiin paremmin, ja se nousi myös uuden ulkoasun myötä kuukauden lempi blogikseni! Ulkoasu on kiva sekä raikas, ja Essi kirjoittaa todella hyvin. Ei tämän kaltaisesta blogista voi olla tykkäämättä!


    Tyge

    Yritin aloittaa tätä postausta jo useita päiviä, mutta tänään, lauantaina, 2.9, sain vihdoin aikaiseksi kirjoittaa postauksen loppuun. Lopputuloksesta tuli minun mielestä hyvä. Toivottavasti olette samaa mieltä! Elokuu sujui minun osalta hyvin. Aloitin kahdeksannen luokan ja kesäloma päättyi, mutta arjen alkamisesta huolimatta on ollut kivat viimeiset viikot.

    Eilen syyskuu alkoi, ja pari päivää sitten sairastuin. Yritän parhaani mukaan parantua tästä flunssasta, niin pääsisi tekemään jotain muutakin kun tylsistymään neljän seinän sisällä. Onneksi on blogijuttuja, joita tekemällä saa aikaa kulumaan melko hyvin.

    Superia syyskuuta kaikille! Miten teidän elokuu sujui?

    -Pihla

    4 kommenttia:

    1. Hyvä postaus ja vähän erilainen millaisia usein näkee! Varsinkin nuo uudet hauskat nimet on ihan parhaita!

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Kiitos paljon Esteri! Itsekkin tykkään, kun nämä suosikkipostausket eivät ole enää nimetty niin perinteisesti tyylillä "Elokuun suosikit" vaan vähän persoonallisemmin :)

        Poista
    2. Super kiva ja hyvin kirjoitettu postaus! Kuten Esteri sanoikin, niin kiva, että näillä postauksilla on persoonallisemmat nimet. Osaat kyllä hyvin otsikoida postauksesi :) Itseltä uudeksi suosikiksi nousi myös tuo JVG:n biisi.
      Kiitos todella paljon, että blogini pääsi tähän postaukseen! Arvostan <3

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Kiitos! Kiva jos säkin tykkäät näistä uudenlaisista ja persoonallisista nimistä näillä kuukauden suosikeilla. <3

        Poista

    Kysytyimpien vastaukset:
    -Muokkaan blogin kuvat Adobe Lightroom CC -sovelluksella
    -Blogin kuvat on otettu Canon EOS 1300D:llä ja iPhone 6:lla
    -Mikään blogissa esiintyvistä hevosista ei ole omistuksessani

    Muista kommentoidessasi olla asiallinen! Positiiviset kommentit piristävät kirjoittajan päivää, mutta rakentava palaute on ehdottomasti tervetullutta, kunhan et lähde haukkumaan ketään tai mitään.