keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

#tietopakkauspostaus osa 2: Raviurheilu ja ratsastus yhdessä

Moi! Tänään luvassa #tietopakkauspostaus osa 2. Tällä kertaa Saara kertoo meille raviurheilusta ja ratsastuksesta sekä niiden harrastamisesta samaan aikaan. Olen esittänyt Saaralle 9 kysymystä liittyen pääosin raviurheiluun ja ratsastukseen. Ei muuta kuin itse postaukseen! Toivottavasti tykkäätte.

#tietopakkauspostaus
Osa 2: Raviurheilu ja ratsastus yhdessä
Ravihevonen Phoenix River "Linnea" sekä Saara ja Soros Lappeessa hiitillä.
Kuva: Mirka J (C)

1. Kerro itsestäsi hieman.
- Olen Saara, 17-vuotias tyttö Etelä-Karjalasta. Opiskelen merkonomiksi jo toista vuotta. Kirjoitan opiskelun ohella blogia harrastuksistani raviurheilusta sekä ratsastuksesta Ohjaksissa nimisessä blogissa. Meillä on melkeinpä aina ollut jonkin näköinen hevonen, ja jo neljä vuotiaana sain oman ponini. Ratsut niin kuin ravuritkin ovat olleet aina lähellä sydäntäni ja ovat edelleenkin vahvasti mukana.
2. Minkälaisilla hevosilla olet tottunut ratsastamaan? Mikä on pääpainotuksesi?
- Nyt onkin vaikea kysymys... Minulle käy periaatteessa ihan minkälainen hevonen tahansa. Kaikkien kanssa tulen yleensä juttuun, niin rauhallisten kuin villienkin. Lempihevosiini kuuluu kyllä hieman eläväisemmät ja vähän haastavat hevoset, koska ratsastus ei saa olla liian helppoa. Suuret ja sirot hevoset ovat enemmän minun juttuni.
3. Entä ravipuoli? Millaisten hevosten kärryjen kyydissä olet tottunut olemaan?
- Ravipuolella on aikalailla sama homma kuin ratsujenkin kanssa. Lämpöiset ovat tulleet minulle enemmän tutuiksi ja olenkin niihin tykästynyt todella kovasti. Lämpöiset omaavat niin hyvän luonteen, että ne ovat todella miellyttäviä ajaa ja muutenkin lupsakoita kavereita. Tietenkin pieni tulisuus pitää löytyä kiltteydenkin takaa.
4. Sinulla on pitkä hevoshistoria! Onko jokin hevonen jäänyt erityisesti mieleesi ravi -tai
ratsupuolella vuosien varrella?
- Hevoshistoriani aikana on ollut niin hirveästi erilaisia ratsuja että ravureita. Tuntuu jopa pahalta ettei vain pysty valitsemaan niitä kaikkia suosikeikseen, mutta ravureista on ylivoimaisesti jäänyt mieleen jo edesmennyt Amy Grapeshot, joka toikin meille hienot kolme voittoa raveista. Valitettavasti perinnöllinen vika etujaloissa lopettikin tamman uran aivan liian aikaisin. Amy oli luonteeltaan oikein mukava tamma ja sen kanssa pärjäsikin melkein kaikki. Tamma pääsi sitten vihreämmille laitumille yhdessä varsansa kanssa, joka piti lopettaa harmillisesti ruokatorven ahtauman takia kolmen kuukauden ikäisenä. Ratsupuolelta ei ole noussut vielä niin suurta tähteä, mutta tämänhetkinen ratsu yrittää kyllä kovasti vallata sitä paikkaa!
 Hugo ja Saara.
 Kuva: Viivi V. (C)
 5. Onko sinulla kenties jotakin esikuvaa tai ihailun kohdetta ravi -tai ratsupuolelta?
- Oma äitini toimii esikuvanani ja myös ihailun kohteena. Äidin kautta tähän harrastukseen olenkin päätynyt ja aikalailla äidin jalanjäljissä kuljetaankin.
6. Mitä hyviä puolia sinulle tulee mieleen raviurheilusta ja ratsastuksesta?
- Raviurheilun hyviin puoliin kuuluu suuren vauhdin tuoma hurma ja jännitys. Myös itse kilpailupaikan eli raviradan tunnelma niin katsomossa kuin radalla ja varikolla on upea! Ratsastuksen hyviin puoliin kuuluu taas se kuinka saa niin suuren hevosen liikkumaan todella pienillä kehonliikkeillä. Molemmat harrastukseni ovat todella palkitsevia ja niissä on aivan suunnattomasti hyviä puolia joista voisikin kirjoittaa melkeinpä kirjan!
7. Entäpä huonoja puolia?
- Huonoja puolia... Raviurheiluun kaivattaisiin hieman sääntöjen uudistamista. Säännöt ovat kyllä jo paranemaan päin, mutta vielä tarvittaisiin hieman parannettavaa ja ratsupuolelta voitaisiin ottaa hyvää mallia! Ratsupuolen huonoja puolia onkin aika vaikea sanoa, kun en ole vielä niin paljoa käynyt kisoissa ja tuntisi näin ratsupuolta hyvin. Mutta mitä olen nähnyt ja oma mielipiteeni on, että ratsuihmiset voisivat olla ystävällisempiä ja auttaa niitä ketkä selvästi eivät tiedä mitä oikein pitää oikein tehdä. Onneksi olen törmännyt myös todella ystävällisiin ratsuihmisiin keiltä olenkin saanut todella hyvää apua erilaisissa ongelmatilanteissa.
8. Taisitkin jo mainita, että pidät blogia. Kerro vähän tarkemmin siitä ja sen sisällöstä.
-  Joo, pidän blogia nimeltä Ohjaksissa kuten aikaisemmin mainitsinkin. Blogin perustin 2014 loppuvuodesta ja sitä onkin kirjoiteltu melkeinpä kolmen vuoden ajan aikalailla samalla aihealueella. Viime kesänä blogini nimi muuttuikin nykyiseen nimeen Huugoilusta, sillä otin meidän perheen lämminveriset enemmän mukaan blogin arkeen. Blogi kertoo siis ratsastuksesta kuin raviurheilusta niin kotona kuin kilpakentillä. Sitä tähdittää 9-vuotiaat ruunat ratsu Hugo ja ravikonkari Soros. Hugon kanssa esteratsastus on päälajina ja Soroksen kanssa raviurheilu niin kärryillä kuin móntessakin.
9. Onko sinulla vielä jotain jotka haluaisit kertoa?
- Suosittelen kyllä ehdottomasti joskus käymään raveissa paikanpäällä! Varsinkin kesäisin raveissa on todella hyvä tunnelma ja kesäradat tarjoavatkin sitä mielin määrin. Netistä löytyy aika hyvin tietoa missä raveja järjestetään ja milloin.
Saara sinivalkoisessa ajopuvussa Soroksen kanssa Mikkelin raveissa heidän
molempien ensimmäisessä montelähdössä.
Kuva: Mirka J (C)
Kiitos kun luit tämän postauksen! Toivottavasti se oli mieluinen ja ryhdyit lukijaksikin.
Minua ja hevostouhuilujani voi seurata instgarmissa @pihlajaislanninhevoset
Iso kiitos myös Saaralle siitä, että hän suostui haastatteluun ja kertomaan ratsastuksen ja raviurheilun yhdistämisestä!
Kivaa keskiviikkoa kaikille! Minun viikko on sujunut tähän asti hyvin. Toivottavasti sinunkin on!
Nähdään ensi postauksessa! -Pihla

Kerro ihmeessä mielipide postauksesta ja opitko kenties jotain uutta?

2 kommenttia:

Kysytyimpien vastaukset:
-Muokkaan blogin kuvat Adobe Lightroom CC -sovelluksella
-Blogin kuvat on otettu Canon EOS 1300D:llä ja iPhone 6:lla
-Mikään blogissa esiintyvistä hevosista ei ole omistuksessani

Muista kommentoidessasi olla asiallinen! Positiiviset kommentit piristävät kirjoittajan päivää, mutta rakentava palaute on ehdottomasti tervetullutta, kunhan et lähde haukkumaan ketään tai mitään.