lauantai 4. marraskuuta 2017

Lokakuun lempparit

Viime kuu hujahti ohi yhtä nopeasti, kuin aikaisemmatkin kuukaudet, ja nyt marraskuuta on jo kulunut pari päivää. Uusi kuukausi tarkoittaa tietenkin sitä, että on jälleen kuukauden suosikkien aika, tällä kertaa lokakuun lempparit, ja suosikkien lisäksi tietenkin luvassa viime kuun blogitilastoja! Tämän postauksen tekoon vierähti yllättävän kauan aikaa, onhan jo neljäs päivä tätä kuuta, mutta parempi vähän myöhään kuin ei milloinkaan.


Blogifaktat

Ennätyksiä rikkomassa tilastojen suhteen


Lokakuussa aloitettiin huipulta, ja lopetettiin huipulla. Viime kuukauden suosikeissa tokaisin, että "Tällä hetkellä motivaationi blogia kohtaan on onneksi melko korkealla. Lokakuun aikana hiljaisuutta saattaa kuitenkin ilmentyä hirveän koerupeaman takia ennen syyslomaa, mutta katsotaan miten käy." Olin harvinaisen väärässä, sillä kävi juuri päinvastoin kuin odotin. Postauksia tuli hirveä määrä, jopa kokonaiset 12 kappaletta! Postausideat eivät olleet vähissä varmaan kertaakaan, ja postauksia teki mieli kirjoittaa koko ajan, jonka takia blogi oli varmaan aktiivisempi kuin koskaan.

Postauksia tuli hirveä määrä, joka näkyi myös näyttökerroissa ja kommenteissa. Aktiivisuuteni palkittiin, ja blogille tuli lokakuun aikana yhteensä 3227 katselukertaa! En ikinä olisi osannut kuvitella, että varmaan kaikista kiireisimmän ja ikävimmän kuukauden aikana saisin reilusti yli kolme tuhatta näyttöä blogille. Ihan mieletön homma! Katselukertoja tuli ennätysmäärä, samoin kommentteja, jopa 79 kappaletta! Tämä johtuu pitkälti arvontapostauksesta, johon tuli yli 20 osallistumiskommenttia, mutta ilmankin sitä olisi tullut melkein 50. En oikein osaa käsittää, kuinka blogi on saanut viime kuussa niin paljon positiivista huomiota, mutta en missään nimessä valita!

Viime kuussa tuli myös täyteen 40 lukijaa. Luku oli 39:ssä lähes kuukauden, mutta sitten vain tapahtui jotain, ja 40. rekisteröitynyt lukija pomppasi listoille. Siitä lukijamäärä alkoi vain kasvaa, ja viikon sisään tuli kuusi lukijaa lisää, eli tämän hetkinen tilanne on 46, eli lähellä viittäkymmentä ollaan. Tästä kaikesta kiitos kuuluu teille, blogini lukijoille, juuri sinulle, joka tätä postausta luet, kiitos juuri sinulle. <3


Impi


Suosikit

Menestyksekkäät kisat & hoitohevonen


Lokakuussa sattui ja tapahtui hevosrintamalla vaikka mitä. Ensinnäkin, kotitallillani järjestettiin vihdoin ja viimein harjoituskilpailut, joihin osallistuin Örkillä luokkiin V5 ja T8 eli nelikäynti ja tölttiluokka, sekä Brydjalla maastotaitoluokkaan. Kisapäivä 15.10. oli huippu kiva, ja sieltä tarttui loistavan kokemuksen lisäksi pari palkintoakin. V5 ei sujunut kovin hyvin Örkin kanssa, mutta T8 puolestaan loistavasti, ja siinä luokassa tulimme jaetulle neljännelle sijalle. Brydjan kanssa maastotaitoluokka sujui paria epäonnistumista lukuun ottamatta todella hyvin, ja sieltäkin tuli neljäs sija. Päivän jälkeen taskussa oli huippu hyvä fiilis ja kaksi ruusuketta. Kirjoitin päivästä erillisen kisapostauksen, eli jos haluat lukea päivästä tarkemmin, klikkaa tästä.


Minä ja Örk, (c) Petronella Kosonen

Kisat olivat muihin mullistuksiin verrattuna pikku juttu. Monen mutkan jälkeen Brydjasta tuli minun hoitohevonen, ja pääsin tallin hoitajaporukkaan. Käyn nykyään tallilla aina joka toinen viikko tiistaisin ja perjantaisin tallilla, ja joka toinen viikko tiistaisin ja torstaisin. Joka tiistai käyn tallilla, koska on yhteinen hoitopäivä. Silloin hoidan Brydjan ja teen muita talliaskareita. Aina joka toinen viikko, kun käyn tiistain lisäksi perjantaina tallilla, minulla on tunti klo 19, ja sen lisäksi auttelen tallilla ja hoidan tarvittaessa Brydjan. Aina joka toinen viikko, kun käyn tiistain lisäksi torstaina tallilla, minulla on ratsastustunti puolestaan klo 18, jonka lisäksi hoidan Brydjan ja auttelen tallihommissa, minkä ehdin. Lisää ja tarkemmin hoitajuudesta ja tuntien vaihdosta voit lukea tästä. Kuitenkin, se, että pääsin Brydjan hoitajaksi, on ihan huippu juttu! Viime tiistaina oli ensimmäinen hoitopäivä, ja oli kyllä kivaa. Toivottavasti pääsen tämän myötä puuhailemaan Brydjan kanssa paljon enemmän kaikkea, sillä minusta tuntuu, että olemme niin sanotusti vähän erkaantuneet.


Brydja


Lempi hevoset lokakuussa


Lokakuussa pääsin harmillisesti vain kolmelle ratsastustunnille, sillä kuukauden viimeisen kokonaisen viikon tunti 26.10. oli peruttu äkillisen ensilumen takia. Lumimyräkkään ei oltu osattu varautua, joten hevosille ei ehditty laittaa hokkeja. Kolme tuntia joille pääsin, olivat kuitenkin omalta osaltani onnistuneita. Kaikilla tunneilla sujui edes jotenkin hyvin, ja pääsin menemään eri hevosilla joka tunti. Itse pidän vaihtelusta, joten tämä oli tietenkin kiva juttu. 


Örk

Kuun ensimmäisen tunnin 5.10. torstaina menin Herkulla. Tunti sujui muistaakseni ihan hyvin, mutta siitä huolimatta Herkku ei noussut suosikkihevosiini. Se ei vain ole ihan se minun hevonen. Toisen tunnin menin 13.10 perjantaina, sillä en normaalille torstaitunnille päässyt. Menin tämän tunnin Örkillä, sillä ratsastuksenopettaja laittoi kaikille hevosen, jolla meni viikonlopun kisoihin, ja koska menin Örkillä kahteen luokkaan, sain sen tunnille. Tämäkin tunti sujui ihan hyvin, lukuun ottamatta lopun V5 rataharjoittelua. Kisojen ja tämän ihan kivan tunnin takia Örk nousi ehdottomasti lempihevosiini.

Kuukauden viimeisen tunnin menin Toukalla 19.10. Sekin tunti sujui muistini mukaan hyvin, ja Toukka oli omaksi itsekseen reippaalla päällä. Tunnilla oli kivaa, ja Toukka on muutenkin tosi kiva ratsastaa (ollessaan reipas), joten se nousi toisena hevosena lokakuun suosikkihevoseksi! Kaikki tunnit mentiin kentällä, sillä nyt alkaa kuuden jälkeen olla jo niin pimeää, ettei metsässä näkisi yhtikäs mitään, mutta oikeastaan pidän ehkä jopa enemmän kenttätunneista, mutta maastoilukin on kyllä tosi kivaa hyvällä porukalla ja mukavalla maastohevosella.


Toukka


Top 3 lempi biisini lokakuussa

Sunrise Avenue - Home



Jenni Vartiainen - Sydän vähän kallellaan (Vain elämää kausi 7)



Cheek - Surulapsi (Vain elämää kausi 7)




Kuten voi huomata, olen kuunnellut viime kuussa erittäin paljon Vain elämää -ohjelman kappaleita, sekä Sunrise Avenuen uutta albumia. Sunrise Aven uudelta albumilta monen ja monen kuuntelukerran jälkeen ehdottomasti suosikikseni on noussut kappale nimeltä Home, eli siis suomennettuna koti. Vain elämää -ohjelman biiseistä suosikkini ovat olleet ja ovat edelleen tuo Jenni Vartiaisen versio Kaija Koon biisistä Sydän vähän kallellaan, sekä Cheekin versio Kaija Koon kappaleesta Surulapsi. Nämä versiot ovat hienoja ja koskettavia. Pidän niistä älyttömän paljon. Surullisia aiheita ja itkubiisejä, mutta ne ovat niitä parhaita ja koskettavampia. Koskaan ei varmaan ole ollut näin hankala valita vain kolmea lempibiisiä edelliseltä kuulta, mutta pitkän valinnanvaikeuden jälkeen sain nämä kolme kappaletta kasaan. Kaikki biisit löytää spotifystä, youtubesta en löytänyt ainoaankaan kappaleeseen mitään hyvää videota.

Kuukauden blogikommentti




Kuten jo postauksen alkupuolella sanoin, kommentteja tuli aivan hirveä määrä, lähes 80 kappaletta. Kaikki kommentit, lyhyet ja pitkät, olivat todella kivoja. Onnekseni blogini ei ole saanut kunnollisia vihakommentteja ainuttakaan. Koska kommentit ja kommentoijat merkitsevät minulle todella paljon, päätin alkaa lisäämään kuukauden suosikkeihin aina lempi blogikommenttini koko menneen kuukauden kommenteista sen kuukauden postauksiin. Tällä kertaa monesta ihanasta kommentista valikoitui Aadan kommentti postaukseen "Blogiesittelyssä: Ohjaksissa". Kommentti on mielestäni ihana; Aada osaa antaa siinä hyvää rakentavaa palautetta, ja kehua, joten siitä syystä sen valitsin kuukauden blogikommentiksi.


Tykätyin instagramkuvani




Tykätyin instagramkuvani hevostililläni oli tämä kolmen kuvan sarja, joista ensimmäisenä on tämä ihana kuva minusta ja Brydjasta. Kuva on julkaistu 15.10. kisojen jälkeen, ja kuvasarjan kuvatekstissä kerron vähän miten kisat pähkinänkuoressa sujuivat. Kuvasarja sai yhteensä 110 tykkäystä, eli ennätysmäärä koko hevosinstani historiassa, ja vielä 8 kommenttiakin (+ vastaukseni niihin = 16 kommenttia)! Toisena kuvassa on saamani ruusukkeet, ja kolmantena minun ja Örkin yhteiskuva.


Lempi blogini




Sanoin, että lempi biisejä viime kuussa oli vaikka millä mitalla, ja blogien kanssa kävi vähän sama homma. Blogeja, joista viime kuussa erityisesti pidin oli vaikka millä mitalla, yhden käden sormet eivät olisi riittäneet laskemaan niitä. Pitkän pohdinnan jälkeen kuitenkin lempi blogikseni valikoitui Kaisan blogi Ponimaista kyytiä. En ole Kaisan blogia pahemmin ennen seurannut, mutta viime kuun loppupuolella aloin tarkemmin tutkimaan sitä, ja tykästyin siihen melko paljon, joten se valikoitui tällä kertaa kuukauden lempiblogikseni. Nyt blogi on saanut upouuden, talvisen ulkoasun, jota Kaisa sanoo vielä muuttelevansa ja fiksailevansa, mutta näinkin se on paria juttua lukuun ottamatta mielestäni super kiva ja ihanan talvinen!




Viimein on tämäkin kuukauden suosikit saatu kirjoitettua ja julkaistua blogiin. Viime kuussa jo sanoin, että seuraavan kuun aikana saattaa ilmentyä hiljaisuutta blogin puolella, mutta kävi juuri päinvastoin. Silti haluan jo nyt varoittaa, että marraskuun aikana saattaa ihan oikeasti olla vähän hiljaisempaa, ja tulla vähän vähemmän postauksia normaaliin postaustahtiin nähden, sillä koulussa alkaa lähestyä uhkaavasti kokeita ja ryhmätöiden palautuspäiviä, mutta eiköhän tästäkin kuusta selvitä, aina on selvitty.

Eilen olin tallilla ratsastustunnilla, ja kuten jo instagramiini avauduin, niin tunti ja koko päivä meni vähän penkin alle. Minulta kipeytyi nilkka hirveästi ja tuntiratsuni Herkku oli erittäin possuilevalla päällä, vielä normaaliakin jääräpäisempi. Täytyy varmaan ensi viikolla käydä lääkärissä kuvauttamassa tuo nilkka, ettei siellä ole mitään pahempaa. Saa nähdä miten pääsen ensi viikolla kouluun ja tallille, mutta toivottavasti pääsisin edes tiistaina hoitamaan Brydjan. Tuntuu, että jo yhden hoitokerran jälkeen olemme lähentyneet jo vähän. Brydja esimerkiksi tuli käveli heti luokseni kun tulin sen karsinan ovelle moikkaamaan sitä. Luottamus ja ystävyys alkaa pikku hiljaa taas rakentua korkeammalle, ainakin toivottavasti. Mukavaa marraskuuta ja viikonloppua kaikille!

-Pihla

10 kommenttia:

  1. minäminäminä olin 40. lukijasi älä unohda!!!

    VastaaPoista
  2. Hyvä postaus! En ole oikein koskaan lämmennyt kuukauden suosikeille, mutta pakko sanoa että tämä oli oikeastikkin mielenkiintoinen postaus, jonka jaksoi helposti lukea alusta loppuun ilman välitöntä mielenkiinnon katoamista! Tähän oli lisätty kivasti hevoaiheisiakin kohtia, mutta myös hevosaiheiden ulkopuolelta, joka tuo lisää mielenkiintoa. Jos kaikki kohdat olisivat olleet vaikkapa suosikki vaatteita viime kuussa, tai suosikki hevosjutut viime kuussa, alkaisi postaus helposti kyllästyttämään.

    Olen aivan älyttömän otettu blogini maininnasta "Lempi blogini" kohdassa! En olisi koskaan uskonut että blogini pääsisi koskaan mihinkään suosikitpostaukseen saakka, saati edes kovinkummoiseen kehumiseen. Ihana että tykkäät kuitenkin blogistani, älytön kiitos vielä ihana Pihla! <3 (hih, huomaat varmaan että tälläiselle pikkubloggaajalle tämä taisi olla aika iso juttu :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kaisa! Ihana kuulla, että tykkäsit postauksesta ja sen kohtien toteutuksesta. Ite oon samaa mieltä siinä, että kuukauden suosikit helposti kyllästyttää lukijoita jos kohdat ovat tylsiä, joten mä oon vaihtanu tän toteutustavan vähän normaalista poikkeavaks, josta näköjään tykätään. :)

      Ja ihana tietenkin kuulla, että olet otettu. Blogisi on maininnan ansaissut, oon tykästyny siihen tosi paljon viime kuussa. Kiitos vielä sulle Kaisa <3

      Poista
  3. Komppaan Kaisaa! Sun kuukauden suosikit on ehdottomasti yksiä parhaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Esteri, ihana kuulla että tykkäät näistä mun kuukauden suosikeista! <3

      Poista
  4. Todella kivasti toteutettu kuukauden suosikit-postaus. Itellä menee helposti näihin suosikkipostausten tekemiseen motivaatio, niin toteutan niiitä erilaisilla tyyleillä, jotta saan niihin vaihtelua.

    https://hevostytonelamaax.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi! Joo näihin kyllä menee helposti motivaatio, on tullut huomattua itekkin, niin jonkin verran näiden sisältö itelläkin vaihtuu :)

      Poista
  5. Todella kiva postaus Pihla! Tykkäsin tämän toteutustavasta, eikä tämän postauksen lukeminen käynyt laisinkaan tylsäksi. Mielenkiintoa riitti siis koko postauksen ajaksi!

    Sulla on kyllä ollut kanssa varsin ihailtavia lukuja tuolla näyttökerroissa ja en kyllä voi käsittää vieläkään, että miten oot voinut saada kaksitoista postausta ulos lokakuussa? Se on ihan mieletön määrä! :o

    Postaus oli siis kokonaisuudessaan oikein kiva eli näitä jatkossa lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aino! Kiva että pidit postauksesta, eikä sen lukeminen käynyt tylsäksi! Näitä tulossa lisää aina kuun vaihduttua :)

      En itsekkään oikein osaa käsittää, kuinka sain 12 postausta viime kuussa julki. Varmaan pitkälti suuren motivaation pohjalta! Ja nuo katselukerrat ovat kyllä olleet ihan huimia myös! :o

      Poista

Kysytyimpien vastaukset:
-Muokkaan blogin kuvat Adobe Lightroom CC -sovelluksella
-Blogin kuvat on otettu Canon EOS 1300D:llä ja iPhone 6:lla
-Mikään blogissa esiintyvistä hevosista ei ole omistuksessani

Muista kommentoidessasi olla asiallinen! Positiiviset kommentit piristävät kirjoittajan päivää, mutta rakentava palaute on ehdottomasti tervetullutta, kunhan et lähde haukkumaan ketään tai mitään.