torstai 17. elokuuta 2017

DIY helpot heppanamit!

Tänään ollaan jälleen erikoispostauksen parissa. Sain viime viikolla yksin kotona ollessani idean suorittaa yhden kohdan summer bucket lististäni, eli leipoa heppanameja! Tietenkään en voinut vain leipoa niitä, vaan otin eri vaiheista kuvia ja nyt olen kirjoittamassa ohjepostausta, kuinka leipoa mielettömän helpot, mutta maukkaat namit hevosille, joissa ei ole lainkaan lisättyä sokeria tai mitään erikosempia aineita, eli namit ovat juuri täydellisiä palkkioita esimerkiksi tempuista tai hyvin sujuneesta ratsastuksesta. Heppanamit ilahduttavat hevostasi varmasti myös sen syntymäpäivänä, tai vaikkapa jouluna perinteisen porkkanan tai omenan sijaan!

DIY Helpot heppanamit!


Super helppoihin ja maukkaisiin heppanameihin tarvitset vain ja ainoastaan 2 omenaa, 2 desilitraa kaurahiutaleita sekä 1,5 desilitraa vehnäjauhoja. Kyllä, vain kolme ainesta, jotka löytyvät taatusti kaikkien kaapista! Jos hevosesi ei esimerkiksi pidä omenasta, sen voi korvata mainiosti vaikkapa porkkanaraasteella

Ensimmäiseksi kuori molemmat omenat ja pilko ne pieniksi paloiksi. Itse pilkoin omenat todella pieniksi kuutioiksi, mutta sinun ei välttämättä tarvitse olla yhtä säntillinen.






Kun omenat on pilkottu, lisää ne tehosekoittimeen tai kulhoon, jossa ne voi murskata sauvasekoittimella. Jos et kuitenkaan omista mitään laitetta millä omenat voisi murskata, niin suosittelen kokeilemaan omenan sijasta valmista omenasosetta tai omenapilttiä. 

Jos tehosekoittimesi ei ole tarpeeksi tehokas tai omenat juuttuvat terään kiinni eivätkä murskaannu. Tässä vaiheessa voit lisätä joukkoon vähän vettä. Puoli desiä on varmasti tarpeeksi!






Kun omenat on murskattu tasaiseksi, kaada omenasose kulhoon. Kulhossa sekoita soseen joukkoon kaurahiutaleet sekä vehnäjauhot. Tarvittaessa voit lisätä seokseen vielä vähän vettä ja/tai jauhoja, jos siltä tuntuu. Muista kuitenkin laittaa aluksi vain vähän, sillä tässä tapauksessa aineita voi lisätä, mutta ei ottaa pois!

Tässä vaiheessa laita myös uuni lämpeämään 180 asteeseen.







Tämän jälkeen, kun kaikki ainekset ovat sekoitettu keskenään, ota esille uunipelti tai joku muu uuninkestävä astia, joka vuorataan leivinpaperilla. 




Sitten taikina kaadetaan pellille, ja levitetään se noin sentin paksuiseksi levyksi. Suosittelen itse käyttämään levittämisen apuna nuolijaa, mutta esimerkiksi veitsi tai lusikka soveltuvat tähän tehtävään myös hyvin.




Sen jälkeen pistetään vain koko hoito uuniin kypsymään noin puoleksi tunniksi tai kunnes taikina on kullanruskeaa. Leipomisen jälkeen alkaakin se kivoin osuus, eli siivoaminen. No ei, se ei ole kivaa, mutta ainahan hommat voi lykätä muille..!




Kun keittiö taas näyttää siistiltä ja taikina on hyvin kypsynyt, on aika ottaa se pois uunista. Levyn annetaan hetki jäähtyä. Se siirretään leivinpaperin kanssa pelliltä pois sanomalehden tai leikkuulaudan päälle, sillä emmehän halua pilata uunipeltiä leikkaamalla sen päällä?


Tässä kuvassa taikina on ollut uunissa noin 20 minuuttia. Leikattuani sen totesin, että 
namit ovat liian raakoja, joten pistin ne uuniin vielä noin kymmeneksi minuutiksi, jonka
jälkeen ne olivat sopivan kypsiä. 

Kypsä taikinalevy leikataan terävällä veitsellä pieniksi neliöiksi, jonka jälkeen niiden annetaan ihan rauhassa vielä jäähtyä ja kovettua.




Tämän jälkeen namit laitetaan joko lautaselle tai purkkiin, ja näin olemme saaneet helpot ja maukkaat omenanamit valmiiksi!





Tällaista postausta tänään. Toivottavasti piditte ja aiotte mahdollisesti joskus testata tätä reseptiä. Ratsastustuntini alkavat sittenkin vasta ensi viikolla, mutta vaihto torstain tunnille onnistui! Mietin kirjoittavani ensi viikolla kauden ensimmäisestä tunnista tuntipostausta, sekä maistattavani näitä nameja jollain hevosella, joten silloin saatte tietää, mitä meidän tallin hevoset näistä pitävät.

Olen melkeinpä vahingossa alkanut julkaisemaan postauksia aina tiistaisin ja perjantaisin. Voi olla että "postauspäivät" jäävät, tai sitten julkaisenkin ensi postauksen jo ihan eri päivänä kuin tiistaina tai perjantaina. Luulen mitä vahvemmin, että näin käy. 

Kivaa tulevaa viikonloppua! -Pihla
Mitä piditte ensimmäisestä DIY-postauksestani?

12 kommenttia:

  1. Hei olipas kiva ohje! Lähtee heti tänään testiin. Tälläsiä postauksia ois kiva saada lisää :)
    issikoillaunelmiin.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa kulla, kiitos! Toivottavasti namit onnistuvat sinullakin :)

      Poista
  2. Moi. Olipa helppo ja yksinkertainen ohje. Pitää muistaa kokeilla heti viikonloppuna!:)

    Patukkalaukkaa.blogspot.com

    VastaaPoista
  3. Postaus oli hyvä, sillä pystyin päättelemään pelkistä kuvista toteutuksen. Itselle nämä eivät ole tarpeellisia, mutta muille varmasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri! Hyvä jos postaus oli mielestäsi selkeästi toteutettu, ja pidit siitä vaikka ei ohje sinulle olekkaan tarpeellinen :)

      Poista
  4. Ehkä helpoin resepti heppaherkkuihin minkä olen kuullut! :O Täytyypi joku päivä kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva jos lähtee testiin! Muista tosiaan namien leipomisen jälkeen, että niiden kovettumisessa menee parisen päivää, eikä nameja kannata laittaa purkkiin ja kantta päälle, vaan antaa olla ilmavassa tilassa, sillä muuten ne homehtuvat eivätkä kovetu! :)

      Poista
  5. Siis nyt täytyy kyllä heti lähtee testaan.

    VastaaPoista
  6. Ihana postaus ja heppoille kyllä varmasti maistuu!!!

    VastaaPoista
  7. Kokeilen heti Maanantaina ennen klo 17.00 tuntia

    VastaaPoista
  8. Tosi kiva ohje tänään lähtee testiin:)
    Sanoin äitilleni että "tää on hyvä sivusto kun sanotaan että ainahan hommat voi lykätä muille" :) ��

    VastaaPoista

Kysytyimpien vastaukset:
-Muokkaan blogin kuvat Adobe Lightroom CC -sovelluksella
-Blogin kuvat on otettu Canon EOS 1300D:llä ja iPhone 6:lla
-Mikään blogissa esiintyvistä hevosista ei ole omistuksessani

Muista kommentoidessasi olla asiallinen! Positiiviset kommentit piristävät kirjoittajan päivää, mutta rakentava palaute on ehdottomasti tervetullutta, kunhan et lähde haukkumaan ketään tai mitään.