sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Mietteitä ja messutärppejä - HHF 2018



Paljon puhuttu aihe viimeisinä viikkoina on ollut tämän vuoden Helsinki horse fair. Messut jakavat paljon mietteitä, kannattaako sitä varten uhrata aikaansa ja rahaansa? Tässä postauksessa otan itse kantaa ja kerron omia mietteitäni messuista. Listaan myös ennalta julkaistun ohjelman ja viime vuoden kokemuksen perusteella omat suosikkitärpit, mitkä on ainakin pakko nähdä. Luvassa siis mietteitä, mielipiteitä ja messutärppejä - HHF 2018. Kaikki postauksen kuvat: helsinkihorsefair.messukeskus.com

Aloitetaan perjantaista. Messujen ensimmäiselle päivälle on varattu reipas kattaus erilaisia ohjelmanumeroita. Itse löysin perjantailta kaikista eniten itseäni kiinnostavaa ohjelmaa, joka on sinänsä harmi, sillä en pääse perjantaina koulun ja ratsastustunnin takia messuille. Silti listasin myös perjantailta mielestäni kiinnostavimmat ohjelmanumerot, sillä moni muu on varmasti jo silloin menossa messuille. Ehdottomasti kiinnostavimpina numeroina silmääni pisti ohjelmat "Kuvaus ja kuvankäsittely" sekä "Fysioterapia - Hevosen selkä ja lantio". Ensimmäinen ohjelmanumero kuvauksesta ja kuvankäsittelystä pisti tietenkin aiheesta kiinnostuneena heti silmään. Kuvauksen mukaan hevoskuvaajien kärkeen kuuluva Susanna Lehto, tutummin Suvililja, kertoo hevoskuvauksen keskeisimmistä asioista sekä demostroi kuvankäsittelyä. Ohjelma vaikuttaa todella kiinnostavalta, ja Susannan opetus ja luennointi aiheesta olisi varmasti kokemuksen arvoinen juttu.

Toinen ohjelmanumero, "Fysioterapia - Hevosen selkä ja lantio", pisti myös fysioterapiasta kiinnostuneena heti silmään. Aiheesta fysioterapia ja hevosen hyvinvointi on luennoimassa eläinfysioterapeutti Heli Hyytikäinen. Hänen luentojaan on itse asiassa myös muina messupäivinä, joten pääsen seuraamaan sentään jotain samankaltaista ohjelmaansa muina päivinä. Perjantaina aiheena on siis hevosen selkä ja lantio, joka vaikutti kaikista mielenkiintoisimmalta. Horse fairissa on monta ohjelmaa, jotka esitetään joka päivä. Se on toisaalta hyvä, sillä vain yhtenä päivänä messuille tulevat saavat paremmat mahdollisuudet nähdä jonkin tietyn esityksen. Esimerkiksi, jos vikellyksestä kiinnostunut henkilö olisi tulossa messuille vain lauantaina, ja kaikki vikellykseen liittyvä ohjelma olisi vain perjantaina, jäisi hän siitä paitsi. Toisaalta, monena päivänä messuille tuleva saattaa kokea ohjelman tylsäksi, kun jokaisena päivänä on samoja ohjelmanumeroita. 

Asioilla on aina toiset puolet. Mielestäni osittain samat ohjelmat useina päivinä ovat hyvä juttu, sillä pääsee varmemmin näkemään itseään kiinnostavat numerot. Perjantaina Horse Fair on avoinna klo 12-20. Hiihtolomaa tuolloin viettävillähän ei ole ongelmaa koulujen ja töiden kanssa, mutta itsellä on loma jo seuraavalla alkavalla viikolla, eli perjantain messupäivä jää välistä koulun takia. Sillä viikolla minulla on myös juuri perjantaina ratsastustunti, eli en millään ehtisi messuille niiden ollessa kuitenkin tunnin junamatkan päässä. Onneksi pääsen kuitenkin viikonloppuna molempina päivinä messuille. Perjantaina on runsas ja kiinnostava ohjelma, mutta itseäni häiritsee ihan jokaisena päivänä raviohjelman vähyys. Horse Fair tarkoittaa valitettavasti käytännössä vain ratsumessuja. Katri pui omassa postauksessaan loistavasti aihetta, enkä itse keksi lisättävää siihen. Itse olen kiinnostunut raviurheilusta, ja seuraisin mielelläni siihen liittyvää ohjelmaa messuilla. Ehkä se on tosiasia, että hevosmessujen kävijäkunta koostuu suurimmaksi osaksi ratsastajista, mutta eipä messut ravirurheilijoita vedä paljoa puoleensa, sillä heille ei ole suunnattu ohjelmaa juuri ollenkaan.




Askellajiratsastajana jokin yksi issikoihin liittyvä ohjelmanumero olisi ollut todella siistiä nähdä. Välillä tuntuu oikeasti siltä, että kyllä kaikki muistetaan vikeltäjistä lännenratsastajiin mutta nämä upeat issikat ja askellajiratsastajat unohdetaan ohjelmasta tyystin. Toivottavasti ensi vuonna ohjelmakaartiin saataisiin edes yksi ainokainen issikkanumero! Onneksi meille issikoista kiinnostuneille on issikkapiste. Viime vuonna messuilla oli todella monien eri rotujen edustajille omia pisteitä, joilla oli karsinassa rotua edustava hevonen ja osalla myös myytävänä erilaisia tuotteita liittyen rotuun. Pisteet olivat todella hyviä, ja roduista oli kertomassa niistä tietäviä ihmisiä. Toivottavasti tällaisia rotupisteitä messuilla on tänäkin vuonna. 

Lauantai, eli pääpäivä. Messujen toiselle päivälle on saatu myös hyvää ja kiinnostavaa ohjelmaa klo 10-19. Kiinnostavimmilta ohjelmanumeroilta vaikuttivat "Kouluratsastuksen portaat", "Irish fairytales", sekä "Blogiexpon palkintojen jako" -numerot. Ensimmäisenä mainittu ohjelmanumero "Kouluratsastuksen portaat" vaikutti todella kiinnostavalta. Ideana on se, että maajoukkueratsukot esittävät helppo A luokasta Prix st Georgeen asti, miten kouluhevonen muuttuu koulutuksen edetessä. Ratojen kulusta on selittämässä maajoukkuevalmentaja Marko Björs, ja tuomaroinnista kansainvälinen koulutuomari Irmeli Summanen. "Irish fairytales" -numerossa Suomen irlannincobyhdistys esittää katrilliesityksen, jossa mukana myös valjakko. Samantapaisia numeroita irlannincobeista on nähty varmasti vuodesta toiseen, mutta en itse ole koskaan nähnyt tämän rodun edustajien katrilliesitystä HHF:ssä, joten siksi haluan ehdottomasti nähdä sen ja numero vaikutti kiinnostavalta.

Viimeisenä mainittu, muttei todellakaan vähäisin ohjelmanumero lauantailta on Blogiexpon palkintojen jako. Playsson.net järjestää HHF:ssä ohjelman, jossa palkitaan vuoden 2017 parhaat hevosbloggaajat, josta kerroin tarkemmin edellisessä infopostauksessa. Itse olen ehdolla kategoriassa "Vuoden nuori nousija", joten tietenkin menen seuraamaan tätä numeroa ja jännittämään, miten oman blogini käy. Palkintojen jaot ovat aina kiinnostavia! Ihan joka päivä vaihtuvien ohjelmanumeroiden lisäksi messuilla on paljon myyntipisteitä ja muuta kierreltävää. Viime vuonna mukaani tarttui vain ihan muutama ostos, mutta tänä vuonna minulla on paljon enemmän aikaa kierrellä pisteillä ja shoppailla koko messuhalli tyhjäksi. Tai ehkei aivan koko messuhallia, mutta paljon kuitenkin! Lähden messuille ilman kaveria, jonka kanssa kiertelisin koko ajan paikkoja, joten minulla on vain vapaus kierrellä missä tahansa kuinka kauan vain haluan. Onnekseni sain myös blogipassin näille messuille, jonka johdosta hevosinstassani on käynnissä kahden saamani lipun arvonta (käykää osallistumassa täällä!)







Asiasta kukkaruukkuun, lauantaina on paljon kivaa ohjelmaa, joka on hyvä pääpäivänä. Väkeä on myös varmaan todella paljon. Sunnuntaina on messujen viimeinen päivä, ja Horse Fairin ohjelmaa klo 10-17. Itse löysin sunnuntailta kaikista vähiten mielenkiintoista ohjelmaa. Jotain kuitenkin löytyi, ja kiinnostavimmilta vaikuttavat numerot "Hevosen fysioterapia, vaikutus hevoseen", "Hevosbloggaajat: Blogiunelmia" sekä "Prix de Horse Fair -estekilpailu, 125-130 cm". Puhuin jo perjantain ohjelmissa näistä Heli Hyytiäisen luennoista, ja kuinka ne vaikuttivat kiinnostavilta. Onneksi kiinnostava luento löytyi myös sunnuntain ohjelmistosta. Aiheena on hevosen fysioterapia ja sen vaikutus hevoseen, joka vaikutti todella hyvältä. Sunnuntain blogiohjelma "Hevosbloggaajat: Blogiunelmia" vaikutti tietenkin todella kiinnostavalta, sillä esiinnyn itse tässä ohjelmassa! Ideana on, että kolmelta hevosbloggaajalta: minulta, Tytiltä ja Essiltä, kysellään kysymyksiä, joihin vastaamme. Muistakaa tulla katsomaan meitä (tarkemmin jutusta edellisessä postauksessa).

Viimeisin mainitsemani esitys, ja itse asiassa koko Helsinki Horse Fairin viimeinen ohjelmanumero on Prix de Horse Fair -estekilpailu. Rakastan seurata estekisoja, ja pidän esteratsastuksen vauhdista. Siksipä tämä ohjelmanumero vaikutti todella hyvältä. Toivottavasti messut ovat kokemisen arvoiset, ja kyseinen viikonloppu on hyvällä tavalla unohtumaton. Ainakin pääsen viimein näkemään todella paljon muita bloggaajia, ja messuilta tarttuu toivottavasti uusia kavereitakin mukaan. Odotan messuviikonloppua todella innolla!

Toivottavasti messutärpit maittoivat ja mietteet Horse Fairista maittoivat. Minulla alkoi eilen hiihtoloma! Tulevalle lomaviikolle on luvassa paljon tekemistä, ja toivottavasti jotain heppajuttujakin. Tiistaina olen mahdollisesti lähdössä maastoilemaan, ja torstaina on luvassa normaali viikkotunti, mikäli vain se pidetään lomalla. Pitää selvitellä ja katsoa mitä käy, luvassa varmasti postauksia tulevan viikon heppajutuista. Nyt kuitenkin toivotan kaikille oikein mukavaa sunnuntai-iltaa! 

-Pihla

4 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus! Tästä sai hyvin vinkkejä, mitä messuilla vois mennä katsomaan. Mä oon tulossa lauantaina messuille, toivottavasti nähään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Mukava kuulla, jos postaus oli sulle hyödyllinen ja oot tulossa kanssa messuille. Tuu ihmeessä nykäsemään hihasta jos bongaat mut!

      Poista
  2. Kivasti toteutit tämän messupostauksen! Hyviä ajatuksia ja mietteitä. Itse olen menossa ensimmäistä kertaa koko messuille, joten toivon kovasti, että koko ajan tapahtuu jotain mielenkiintoista, ettei aika käy pitkäksi. Minäkin julkaisin eilen messupostauksen, missä jaoin omat ajatukseni messujen ohjelmatarjonnasta. Meillä onkin suht paljon samoja ohjelmanumeroita listallamme!

    elaimetsydammessa.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aino! Toivottavasti molemmille tulee kiva messureissu, sulle ekaa kertaa ja mulle tokaa kertaa. Kävinkin lukasemassa jo sun messutärppejä, ja näköjään meilla oli aikalailla sama maku :)

      Poista

Kysytyimpien vastaukset:
-Muokkaan blogin kuvat Adobe Lightroom CC -sovelluksella
-Blogin kuvat on otettu Canon EOS 1300D:llä ja iPhone 6:lla
-Mikään blogissa esiintyvistä hevosista ei ole omistuksessani

Muista kommentoidessasi olla asiallinen! Positiiviset kommentit piristävät kirjoittajan päivää, mutta rakentava palaute on ehdottomasti tervetullutta, kunhan et lähde haukkumaan ketään tai mitään.