perjantai 23. helmikuuta 2018

Pakkaspäivän reippailuja satulatta

Eilen, torstaina 22.2, oli tallipäivä ja ratsastustunti. Kuten saattaa arvata, tällä kertaa on tuntipostauksen vuoro. Menimme tunnilla monipuolisesti eri askellajeissa mielestäni todella hyviä ja opettavaisia tehtäviä, joten haluan jakaa ne tuntipostauksen merkeissä teillekin. Vaikka noin -15 asteen pakkaskelillä oli vähän kylmät tunnelmat ratsastaa ulkokentällä, tunti sujui todella hyvin. Senkin takia haluan jakaa teille tunnin onnistumiset ja oivallukset. Toivottavasti pakkaspäivän reippailut maittavat!


Toukka

Tulin tallille vähän viiden jälkeen, koska tuntini alkoi klo 18. Menin tunnin teille jo varmastikin tutulla issikkaruunalla Toukalla. Jos pidettäisiin kisa, kellä on paksuin ja pisin talvikarva, niin Toukka voisi olla potentiaalinen voittajaehdokas: sillä on ihan mielettömän paksu ja pitkä talvikarva! Toukalla on tosi pehmeä selkä, ja tykkään mennä sillä ilman satulaa, joten tämänkin tunnin siis menin satulatta. Myös sen paksu talvikarva lämmitti mukavasti omia jalkoja melko kovassa pakkaskelissä. Hoidin Toukan perusteellisesti, tein muutamat letit harjaan ja häntään, ja heitin sille suitset päähän. Lähdimme kuuden aikoihin kentälle muiden tuntilaisten kanssa, jossa hyppäsin Toukan selkään ja lähdin kävelemään alkukäyntejä pitkin ohjin. 

Toukka tuntui hyvän reippaalta heti alusta alkaen. Se käveli suhteellisen reippaasti pitkin rennoin askelin. Tunnin aiheena oli siirtymiset, suunnanvaihdot ja tasapaino. Aloimme tekemään alkuverkaksi siis käynnissä suunnanvaihtoja. Ideana oli kääntyä toisen pitkän sivun keskeltä, R-kirjaimesta kohti S-kirjainta. Rata poikkisuuntaan leikkaan keskellä, piti tehdä pysähdys, ja siitä jatkaa joko vasemmalle tai oikealle, aina vuorotellen. Keskellä tehtävässä pysähdyksessä hevonen piti saada mahdollisimman suoraksi, joka tietenkin edellytti ratsastajan suoruutta ja hyvää istuntaa. Kaarron radain poikki jälkeen siis käännyttiin oikealle tai vasemmalle. Päädyissä kuului kääntyä kentän poikki jo päädyn kirjaimista eikä mennä lyhyen sivun uraa pitkin. Sen ideana oli taivuttaa hevosta enemmän. Ei siis kuljettu vain suoraan kentän poikki, vaan vähän kaarevasti.

Tehtävä sujui Toukan kanssa tosi hyvin. Hevonen pysyi reippaana oikeastaan koko ajan, ja itse huomasin pitäväni katseeni hyvin kohti menosuuntaa, enkä kohti hevosen niskaa. Ratsastuksenopettaja sanoi minun kallistuvan helposti liikaa vasemmalle, jonka takia pysähdyksissä Toukka ei pysynyt niin suorana. Tehtävässä hankalinta itselleni oli siis keskellä istuminen. Se alkoi kuitenkin sujua loppua kohden, ja viimeiset pysähdykset olivat jo melko hyviä ja hevonen pysähtyi suorana. Käyntitehtävien jälkeen oli aika töltin. Tölttäsimme aluksi hetken kokouraa, jolloin Toukka liikkui todella reippaasti. Jouduin jopa tekemään muutamia pidätteitä. Toukka on nimittäin yleensä vähän laiskanpuoleinen, jos sitä ei saa kunnolla hereille. Sillä oli eilen kuitenkin tosi reipas päivä, ja sain ratsastettua sitä hyvin eteenpäin. 


Seifur

Hetken päästä aloimme tehdä samaa tehtävää töltissä, mitä olimme tehneet käynnissäkin. Alussa tosin riitti, että tölttäsi rata poikkisuuntaan leikkaa ilman pysähdystä. Pian kuitenkin tehtävänä oli siirtää hevonen ennen leikkaa käyntiin, tehdä keskellä pysähdys, ja pysähdyksestä lähteä mahdollisimman vähien käyntiaskelten kautta tölttiin, ja kääntyä joko oikealle tai vasemmalle. Töltätessä tätä tehtävää Toukka muuttui vähän tahmeaksi. Raippaa sai siis heilutella ihan kunnolla, jotta töltti säilyi. Pysähdykset olivat ihan ok, ja niistä nostot tölttiin sujuivat tosi hyvin. Tämän jälkeen menimme vielä hetken kokouraa tölttiä ja myös ravia vasemmalle. Molemmissa oli kokouralla erilaisia haasteita. Piti töltätä ja ravata ohjat ulkokädessä ja sisäkättä pitää sivulla tms. muuta tasapainoharjoitusta. Otimme myös harjoitusravia, jota minä tosin ilman satulaa olin mennyt koko ajan. 

Tasapainoharjoitukset olivat todella hyviä, kun piti käyttää paljon istuntaa. Toukan ravi on aika isoa, ja ilman satulaa harjoitusravissa piti keskittyä ihan kunnolla tasapainoon ja hyvään istuntaan. Ravi sujui kuitenkin todella hyvin. Koetin istua mahdollisimman rentona ja ryhdikkäänä, joka onnisuikin ihan kiitettävästi. Toukka välillä kiihdytti ravissa aika paljon ja kulki pää ylhäällä, mutta puolipidätteiden kautta sain ravista aina rennompaa ja rauhallisempaa. Töltti sujui myös hyvin, ja Toukka kulki reippaasti eteenpäin. Menimme lopuksi ravia myös ihan "normaalisti". Lopulta vaihdoimme suunnan, joka piti vaihtaa ohjat yhdessä kädessä vain istunnan ja pohjeapujen avulla kentän poikki. Tämä ei tosin onnistunut melkein keltään, mutta kaikki saivat kuitenkin jotenkin vaihdettua suunnan, jonka jälkeen kävelimme välikäynnit pitkin ohjin.

Välikäyntien jälkeen aloimme tehdä käynnissä jälleen samaa tehtävää, kuin alkuverkassakin. Se sujui oikein hyvin, ei mitään erityistä. Samaa tehtävää aloimme tehdä myös töltissä, tosin ennen rata poikkisuuntaan leikkaa, R-kirjaimessa hevonen siirrettiin käyntiin, tehtiin keskellä pysähdys ja lähdettiin tölttiin joko oikealle tai vasemmalle, aivan kuten edelliseenkin kierrokseen. Toukka oli vähän tahmeampi välikäyntien jälkeen töltätessä, mutta saimme hyviäkin pätkiä. Tölttitehtävän jälkeen jatkoimme samalla kaavalla, mutta pysähdyksen jälkeen vasemmalle lähdettäessä siirrettiin hevonen tölttiin, ja oikealle lähtiessä raviin. Pysähdyksistä ravi/töltti nousi jälleen tosi hyvin. Ravi kulki loistavasti, jonka kautta myös töltti tuntui kulkevan vähän paremmin. 


Brydja

Näiden tehtävien jälkeen jatkoimme tölttiä kokouraa oikealle. Tehtävänä oli taas töltätä ohjat ulkokädessä, ja opettajan ohjeiden mukaan liikuttaa sisäkättä sivulle, eteen, tai pitää sitä vain paikoillaan. Edelliseen suuntaan tätä harjoitusta tehdessä satuin Toukan kanssa aika lailla toisen hevosen taakse, jolta sai hieman vetoapua ja reippautta Toukkaan. Tällä kertaa me kuljimme Toukan kanssa muut ratsukot perässä, mutta silti Toukka kulki ihan reipasta ja hyvää tölttiä. Töltistä jäi kyllä hyvä maku, kun sain sen lopussa liikkumaan niin hyvin. Otimme myös ravia myös ohjat yhdessä kädessä, joka sujui hyvin. Lopuksi ravasimme jälleen niin sanotusti normaalisti, tosin minä koetin ravia molemmat kädet irti ohjista, ja säilytin onneksi hyvin tasapainon useamman kierroksen ajan. Toukan ravi on kyllä isoa, mutta silti siellä on hyvässä tasapainossa melko helppo istua, kun muistaa vain olla rento.

Lopulta oli aika loppukäyntien. Tunnista jäi tosi hyvä fiilis, aivan kuten kevätkauden aloitustunnista sekä viime lauantain korvausmaastosta Toukalla (koska viime perjantaina tunti oli peruttu, se korvattiin lauantaina aamumaastolla, jonka siis menin Toukalla, ja maasto sujui todella hyvin). Se on ollut yleisesti reippaalla päällä oikeastaan koko alkuvuoden. Siksi Toukalla on ollut tosi kiva mennä, kun sen kanssa on kaikki rullannut melko sujuvasti. Tällä tunnilla ei laukattu ollenkaan, mutta silti oli huippu, opettavainen ja yksinkertaisesti tosi kiva tunti. Tehtävissä vaati hyvää tasapainoa, varsinkin ilman satulaa, ja niissä sai oikeasti ratsastaa. Helmikuussa tunnit ovat olleet todella onnistuneita, joten toivottavasti sama linja jatkuu myös maaliskuussa. Niinhän se menee, että onnistumisiin tarvitaan aina myös epäonnistumisia, mutta toivotaan silti mahdollisimman opettavaisia ja hyviä tunteja jatkossakin.

Tunnin jälkeen harjasin Toukan, heitin sille loimen ja annoin leipää. Minulla on tapana aina vähän hevosten kanssa tunnin jälkeen, varsinkin Toukan kanssa, sillä se venyy todella pitkälle molemmille sivuille ja kumarrukseen. Tapanani on myös venyttelyiden yhteydessä antaa siivu kuivattua leipää hevoselle kiitoksena tunnista. Ennen kotiinlähtöä hain myös pari hevosta sisään tarhasta talliin tallityöntekijän kanssa, ja kävin moikkaamassa Brydjaa sekä Örkkiä leipäpalojen kera. Oli jälleen superi tallipäivä, ja onnistunut tunti, joka varmastikin kävi jo selväksi!




Ääk, enää viikko Helsinki Horse Fairiin! Odotan sitä tosi innolla, koska pääsen itse esiintymään siellä ja viettämään viikonloppua pitkästä aikaa jotenkin spesiaalimmin. Tarvetta myös joillekin hevostavaroille on, jotka pääsen toivottavasti shoppailemaan messuilta kaikkien heräteostosten lisäksi. Jos sinulla ei ole vielä lippuja HHF:ään, muista osallistua hevosinstassani kahden lipun arvontaan tästä linkistä. Aikaa osallistua on 26.2, eli ensi maanantaihin asti. Ennen ja jälkeen messujen on takuu varmasti tulossa vielä joitakin postauksia liittyen kyseisiin messuihin, ainakin ostostenesittely ja mahdollisesti jonkinlainen kuvapainotteinen kooste. Miten teidän viimeaikaiset hevostelut ovat sujuneet, ja pidittekö tästä postauksesta? Kommentoi se alas. Nyt kuitenkin oikein mukavaa viikonloppua kaikille! 

-Pihla

9 kommenttia:

  1. Mulla on tunnit sujunut kanssa todella hyvin onnistumisten ja uusien kokemuksien kautta.

    Kirjoitat hyvin, mutta tehtävissä olisi kiva jos olisi havanointipiiros tai joku vastaava jotta ymmärtäisi tehdyt tehtävät paremmin.

    http://hevostytonelamaax.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sullakin tunnit on sujunut hyvin viimeaikoina! Ja kiitos palautteesta, pitää kokeilla ens tuntipostaukseen piirtää havainnollistavia kuvia tehtävistä :)

      Poista
  2. Toukalla on kyllä ihan mieletön karva. :D Mutta varmasti kätevä lämmike myös ratsastajalle näillä pakkaskeleillä!

    Kivan postauksen oot saanut kirjoitettua, mukava että tunti sujui hyvin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha jep, se on kyllä kunnon karvapallo, joka lämmittää ihan mukavasti jalkoja ilman satulaa mentäessä. Ja kiitos, kiva että pidit postauksesta! :)

      Poista
  3. Moikka, en olekaan aikaisemmin huomannut tätä blogia. Olen Toukan omistaja, kiva nähdä siitä kuvia ja kuulla kuulumisia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks Toukka ookkaan Annikan? Hassuu oon aina luullu niin...?!

      Poista
    2. Toukka on mun vanha kisahevonen ja viettää nyt eläkepäiviä Annikan luona. Virallisesti on äitini nimissä

      Poista
    3. Kiva että eksyit blogiini Satu! Mukava törmätä Toukan omistajaan täällä blogin puolella. Toukka on varmasti ollut huippu kisahevonen, se on niin kiva hevonen, ja nykyään monen suosikki aloittelijasta kokeneempaankin!

      Poista
    4. Aa okei:). Toukka onkin ihan paras!!

      Poista

Kysytyimpien vastaukset:
-Muokkaan blogin kuvat Adobe Lightroom CC -sovelluksella
-Blogin kuvat on otettu Canon EOS 1300D:llä ja iPhone 6:lla
-Mikään blogissa esiintyvistä hevosista ei ole omistuksessani

Muista kommentoidessasi olla asiallinen! Positiiviset kommentit piristävät kirjoittajan päivää, mutta rakentava palaute on ehdottomasti tervetullutta, kunhan et lähde haukkumaan ketään tai mitään.