torstai 26. tammikuuta 2017

Q&A

Moi! Kyselin heppakäyttäjälläni instassa sekä whatsapp rymässä kysymyksiä Q&A postausta varten, jonka nyt olen toteuttamassa. Kysymyksiä tuli ihan kivasti, mutta sen verran vähän että voin vastata kaikkiin. Aiheeseen vain.

Miten päädyit tämänhetkisen lempihevosesi kanssa yhteen?

Lempihevoseni, Brydja, on ollut Iso-Tuomistossa aina, kun olen käynyt siellä eli parisen vuotta. Brydjaan en rakastunut heti ensi silmäyksellä, vaan tämä suhde syntyi pikkuhiljaa. Pikkuhiljaa aloin tykätä Brydjasta aina vain enemmän ja enemmän. Nyt Brydja on minulle äärettömän tärkeä  ♥



Korkein hyppäämäsi este?

Korkein hyppäämäni este, on noin 40cm. Ei sen korkeampi, sillä emme hyppää tunneilla paljoa tai korkeita esteitä.

Paras kisasuoritus?

Paras kisasuoritukseni oli varmaan viime tallikisojen V5 rata tai viime kevään kisojen T8 rata. En ihan tiedä kumpi meni paremmin. Viime kisojen V5 radan menin Brydjalla ja viime kevään T8 radan menin Örkillä.

Kisoissa viime syksynä


Pahin tippuminen?

En ole tippunut montaa kertaa (vain viisi). Pahin tippumiseni on kuitenkin varmaan se, kun tipuin muistaakseni viime joulukuussa Örkiltä, hevosen ja aidan väliin, mutta Örk viisaana kaarsi kentän keskelle ja ehti pois alta, joten en jäänyt hevosen alle. Kylkeeni sattui melkoisesti mutta se parani alle viikossa.

Kamalin epäonnistuminen?

Kamalin epäonnistuminen... ensimmäisenä nyt tulee mieleen ehkä muutama epäonnistunut kisasuoritus. Eivät nekään nyt niin kamalia olleet :D

Onko sinulla pelkoja liittyen ratsastukseen?

Onneksi ei. Tietysti aina vähän jännittää jos menee täysin vieraalla hevosella tai hevonen kuumuu alla, mutta ei ne asiat pelota minua. Eikä mikään minua ole oikeastaan ikinä varsinaisesti pelottanut liittyen ratsastukseen.

Lempi ponirotu?

Jos islanninhevoset lasketaan poniroduksi, niin sitten se. Pidän myös shetlanninponeista paljon.

Undri


Lempi hevosrotu?

Suomenhevoset ovat lempi hevosrotuni.

Harmo, suomehevonen vuonna 2014 ja hieno minä XD


Raviurheilu vai ratsastus?

Vastaan ratsastus. Ratsastus ja erityisesti askellajiratsastus ovat minun juttuni, mutta myös raviurheilu on kiinnostavaa.

Koulu vai esteet?

Esteratsastus on kiinnostavampaa seurata ja pidän myös enemmän ratsastaa esteitä kuin koulua. Mutta kouluratsastuksen upeat liikkeet ovat kiehtovia!

Maastoiletko mielummin yksin vai porukassa?

Minulla ei ole ollenkaan kokemusta yksin maastoilusta, joten vastaan porukassa. On se kiva kun on muitakin mukana. Turvallisempaa ja hauskempaa.

Eka issikka jolla olet mennyt?

Ihan eka issikka jolla olen mennyt, on Rösti. Se on issikkatamma, joka oli rauhallinen ja kiltti. Se majailee kaverini tallilla. Olen mennyt sillä ensimmäisen kerran muistaakseni 2013 tai 2014. En muista siitä muuta, kuin että kaverini talutti minua ja menin käyntiä ja ravia. Ja kaksi kertaa sillä ratsastin.


Kauan olet harrastanut ratsastusta?

Noin kaksi ja puoli vuotta.

Paras sijoituksesi kisoissa?

Parhaimmillani olen sijoittunut 7. mutta viimeiseksi V5 luokassa Brydjan kanssa.

Lempi askellaji?

Riippuu ihan hevosesta. Sanoisin kuitenkin töltti näin yleisellä tasolla.

Lempi issikka?

Brydja frá Kviarhóli, tutummin Brydja on suosikki issikkani. Myös Eldur on minulle vieläkin hirmu tärkeä, vaikka se laukkaileekin siellä vihreämmillä niityillä.

Brydja


Eldur


Millä kaikilla hevosilla olet ratsastanut Iso-Tuomistossa?

Näitä on monta :D Ainakin Undrílla, Herkulla, Seifurilla, Tryggvillä, Brydjalla, Örkillä, Toukalla, Eldurilla, Dynalla, Muggalla, Svandiksella, Safirilla, Mosílla ja Nunnulla. Olikohan siinä edes kaikki..

En lisää todellakaan kaikista issikoista joilla olen ratsastanut,
mutta tässä nyt Toukka.

Myrra


Minkä rotuisilla hevosilla olet mennyt?

Risteytysponeilla, puoliverisillä, suomenhevosilla ja issikoilla ainakin.

Oletko käynyt jollain muulla tallilla kuin Iso-Tuomistossa?

Joo. Olen käynyt alkeiskurssin Sammaliston tallilla ja pari kertaa olen käynyt Hyvikkälän ratsutallilla kaverini kanssa




Kiitos kysymyksistä! Kiitos myös kun luit, toivottavasti pidit ja alat lukijaksi.

Tämän viikon kokeet nyt siis ohi ja kaikki meni vähintäänkin hyvin, mitä nyt voisin kuvitella. Huomenna ei ainuttakaan koetta! Keskiviikkona sain migreenikohtauksen ja olin muutenkin vähän kipeä, joten en mennyt kouluun. Tänään kuitenkin jo menin. Ensi viikolla enää terveystiedon ja kemian koe. Ensiviikollakin luvassa hieman erikoisempaa postausta!

Muista, että mua voi seurata instagramissa @pihlajaislanninhevoset
Nähdään ens postauksessa! -Pihla

2 kommenttia:

Kysytyimpien vastaukset:
-Muokkaan blogin kuvat Adobe Lightroom CC -sovelluksella
-Blogin kuvat on otettu Canon EOS 1300D:llä ja iPhone 6:lla
-Mikään blogissa esiintyvistä hevosista ei ole omistuksessani

Muista kommentoidessasi olla asiallinen! Positiiviset kommentit piristävät kirjoittajan päivää, mutta rakentava palaute on ehdottomasti tervetullutta, kunhan et lähde haukkumaan ketään tai mitään.