torstai 14. kesäkuuta 2018

Miten kirjoitetaan hyvä postaus?

Kun lukija löytää tiensä blogiin, ensivaikutelma syntyy lähinnä ulkoasun, erityisesti bannerin perusteella. Sen perusteella lukija päättää, jääkö tutustumaan blogiin tarkemmin vai ei. Jos ulkoasu on lukijan silmää miellyttävä, hän tutustuu mitä todennäköisemmin seuraavana blogin postauksiin. Kenenkään blogihan ei ole täydellinen, ja parannettavaa löytyy varmasti aina. Olit sitten aloittelija tai kokeneempi bloggaaja, blogivinkit tulevat varmasti edes joskus tarpeeseen. Tällä kertaa keskitymme mielestäni blogipostauksien tekstipuoleen. Luvassa paljon hyviä ja hyödyllisiä vinkkejä postausten tekoon ihan kaiken tasoisille bloggaajille joko uusina asioina tai hyvänä kertauksena. Postaus on jälleen kuvitettu 20.5. ottamillani kisakuvilla!


Saer / (C) Pihla P.

Monien varmasti tekisi mieli aloittaa postaukset tervehdyksellä ja kuulumisilla. Itse kuitenkin listaisin ehdottomasti ensimmäisenä tervehdyksien ja pitkien jaarittelujen pois jättämisen postauksen alusta. Postauksista saa heti paljon mielenkiintoisemman vaikutelman, mikäli mennään aiheeseen lähes heti, eikä ennen asiaa ole edessä monen kappaleen verran tekstiä aiheen ulkopuolelta. Lyhyt johdattelu postauksen varsinaiseen asiaan on kuitenkin hyvä, jotta lukija saa helposti ensimmäisistä lauseista selville postauksen aiheen. Mitään kappaletta pidempää ei kuitenkaan kannata kirjoitella ennen itse aiheeseen siirtymistä.

Kun on päästy johdannon ja aiheen ilmenemisen jälkeen itse asiaan, on tärkeää miettiä, mistä oikeastaan edes kertoo? Olen itsekin huomannut joitakin kertoja postausta tehdessä kirjoittavani oikeastaan täysin aiheen vierestä, tai eksyväni pois asiasta turhan pitkäksi aikaa. Ehdottoman tärkeää on siis kirjoittaa siitä, mistä postauksen on sanottu kertovan, eikä eksyä aiheesta kokonaan kauaksi aikaa. Jos näin käy, lukija voi tuntea itsensä jollain tapaa huijatuksi, tai lopettaa postauksen lukemisen siihen pisteeseen, jos aihe karkaa väärälle raiteelle.

Vaikka teksti olisi kaikin puolin kiinnostavaa, loppuu mielenkiinto äkkiä, jos koko teksti on kirjoitettu yhteen putkeen. Kappalejakoja ei siis parane unohtaa tekstistä. Kappalejaot saattavat tuntua ongelmallisilta, ja kappaleiden sopivaa pituutta voi olla hankala hahmottaa. Sopivaa pituutta ei voi kuin kokeilemalla määrittää. Kun niitä vain alkaa tekemään, voi jo pian huomata tekevänsä niitä lähes automaattisesti, eikä kappaleiden pituuskaan tunnu enää olevan ongelma. Harjoitus tekee mestarin. Pian alkaa huomaamaan, miltä sopivan pituinen kappale näyttää.

Kappaleita ei kannata kuitenkaan vaihtaa vain sen perusteella, mikä on sopiva pituus. Jos yksi kappale käsittelee asiaa x, ei kannata kesken aiheen vaihtaa kappaletta, jatkaa asiaa x yhden lauseen verran uuteen kappaleeseen, ja aloittaa yhden lauseen jälkeen täysin uutta asiaa a. Näin asiat menevät helposti sekaisin, kun aihe vaihtuu yhtäkkiä kesken kappaleen. Kappalejaot ovat yllättävän mutkikas asia, mutta pääpointteina toimivat kappaleiden sopiva pituus sekä kesken kappaleiden tehtävien aihevaihdosten välttäminen. Yhtä asiaa ei tietenkään ole pakko mahduttaa yhteen pitkään kappaleeseen, vaan jakaa teksti useampaan osaan.


Jalmari / (C) Pihla P.

Kukaan tuskin on välttynyt kuulemasta puhekielen ja hymiöiden sopivuutta postauksissa. Mielestäni nämä eivät oikeastaan kuulu blogiin. Toki niiden käytön sopivuus riippuu blogin tyylistä. Esimerkiksi rentoon matkailublogiin jotkin puhekielen sanat, kuten "mä" tai "tsekata" voivatkin sopia. Tämän tyyliset puhekielen sanat ovat mielestäni ihan hyväksyttäviä monissakin blogeissa, ja itsekin joskus käytän tämän tyyppisiä sanoja, mutta enempää puhekieltä en lähtisi käyttämään. Harvoja asiatekstejä, tai oikeastaan mitään blogimateriaalia voi ottaa tosissaan, jos postaukset ovat täynnä huonoa suomenkieltä, tässä tapauksessa puhekieltä. Hymiöitä puolestaan välttelen viimeiseen asti, enkä voi ymmärtää niiden käyttöä blogiteksteissä. Mielestäni ne luovat jopa lapsellisen kuvan, eikä omalla lukulistalleni tule varmaan koskaan kuulumaan blogeja, joissa käytetään paljon hymiöitä kuten ":)" tai ":D".

Muukin oikeinkirjoitus on tietenkin todella tärkeää. Oman blogini postauksista on tähän mennessä löytynyt varmaan jokaisesta vähintään yksi kirjoitusvirhe. Jotta kirjoitusvirheiden määrä voidaan minimalisoida, on postausten läpilukeminen hyväksi. Itse en kuitenkaan näin havaitse välttämättä kaikkia kirjoitusvirheitä. Siksi postaukset olisi hyvä luetuttaa itsensä lisäksi jonkun muun silmien alla. Postauksen esikatselun voi linkata esimerkiksi kaverille, joka voi tsekata sen läpi. Postauksen voi myös kopioida ja liittää oikolukupalveluun, esimerkiksi Oikofixiin, joka nappia painamalla korjaa kirjoitusvirheet. Tulee kuitenkin muistaa, että tämä oikolukupalvelu ei pidä ainakaan sanoja"postaus" tai "töltti" oikeina sanoina, vaikka ne olisivat kirjoitettu täysin oikein. Jonkinlainen oikoluku joko koneella, kaverilla tms. olisi kuitenkin tärkeää oman läpiluvun lisäksi!

Postauksien pituuttakin on hyvä miettiä. Niitä ei kannata venyttää turhan pitkiksi ja tylsiksi, muttei jättää vain muutaman kappaleen pituisiksi. Kun aiheesta on kirjoitettu kaikki, mitä mieleen on tullut, ei kannata vääntää pakolla lisää tekstiä, vaikka postaus tuntuisi vähän lyhyehköltä. Aihetta kannattaa vielä miettiä, jos lisää kirjoitettavaa tulisi mieleen. Jos asiasta puolestaan saa ihan liikaa tekstiä, teksti kannattaa jakaa useampaan postaukseen, tai karsia turhanoloista tekstiä pois parhaansa mukaan. Jos aihe on kiintoisa, ja siitä on kirjoitettu hyvin, niin postausta jaksaa kyllä lukea vaikka kuinka pitkään.


Safir / (C) Pihla P.

Postausten lopettaminenkaan ei ole mitään helpointa touhua. Oma tapani on itse aiheen jälkeen kirjoittaa vielä lyhyt lopetuskappale. Siihen pyrin tiivistämään tai kirjoittamaan jotain pientä vielä koko postauksen aiheesta. Pidän myös jaaritella parin lauseen verran kuulumisia, jotka yleensä liittyvät jotenkin hevosiin. Kuulumispostauksen tapauksessa lopetus on hieman erilainen tietenkin. En alkuun tykkää jaaritella kuulumisia, mutta loppuun muutama lause on jopa kivan rentoa. Loppuun ei kuitenkaan kannata mainita someja, tai mainostaa liikaa kommentoimista. Itse lopetan jokaiset postaukset nimelläni, mutta suora lopetuskin on hyvä ratkaisu. Lopetustapoja on yhtä monta kuin on bloggaajia!

Postaukset eivät toki koostu pelkästään tektistä. Tärkeänä osana toimivat myös kuvat. Kuvista voisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon! Tähän postaukseen en saa millään mahdutettua kaikkea niistä. Ehkäpä tämän uuden blogivinkkien postaussarjan seuraavassa osassa käsitelläänkin kuvia ja niiden tärkeyttä. Toivottavasti postaus oli opettavainen, tai edes hyvää kertausta. Vaikkei itse pitäisi blogia, on näistä vinkeistä taatusti hyötyä muissa kirjoituksissa. Tänään jäi taakse toisiksi viimeinen riparipäivä. Riparilla on ollut oikeastaan todella kivaa, ja päiviä jää jopa hieman ikävä. En olisi ikinä uskonut sanovani näin, mutta hyvä vain, että riparista jää positiivinen fiilis kaikin puolin. Tänään on myös ratsastustunnin vuoro. Tulossa kiireinen viikonloppu konfirmaatioineen ja rippijuhlineen, mutta varmasti myös ikimuistoinen. Mukavaa torstaita kaikille! Mitä piditte postauksesta?

-Pihla

8 kommenttia:

  1. Erittäin hyvä postaus, jälleen kerran!
    Sä kirjoitat todella sujuvia ja hyviä postauksia, itse tykkäsin erityisen paljon tästä postauksesta. Pisti vähän miettimään noita postauksia omassa blogissa.. :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon sulle Milla! :) Ihana kuulla, että tykkäsit postauksesta ja kirjoitustyylistäni!

      Poista
  2. Tosi hyvää tekstiä Pihla! Olit saanut tähän kasattua kaikki olennaiset vinkit, jotka ovat kyllä blogin kirjoittamisessa todella tärkeitä. Tämä oli tosi kiva postaus ja innolla odotan, mitä saatkaan aikaan vinkkipostaukseen, joka käsittelee postauksien kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Mukava kuulla, että postaus oli sulle mieluinen :) Toivottavasti saan kasattua vähintään yhtä hyviä kuvavinkkejä!

      Poista
  3. Tää oli kyllä oikein hyvin kirjoitettu postaus! Olen omaankin blogiini muistaakseni kirjoittanut vastaavan, tai ainakin suunnitellut kirjoittavani, ja kokosin siihen hyvin samoja asioita :) Nämä ovat kuitenkin ne tärkeimmät asiat, jotka olisi hyvä muistaa postauksia kirjoittaessa.

    welifedream.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi! Kiva, että säkin oot koonnut samanlaiseen postaukseen samoja asioita. Ne on tärkeitä!

      Poista
  4. Hyvää asiaa! Etenkin nuo tervehdyskappaleet ja "pahoittelen postaustaukoa tms." -alkupahoittelut ovat yleensä täysin turhia. Samoin virheellinen kieli ja tekstin rakenne karkottavat mut nopeasti postauksen ääreltä, ja vaikka vähäinen puhekieli antaakin usein kivan rennon ja raikkaan sävyn tekstiin, ei pelkällä puhekielellä kirjoitettua postausta pysty lukemaan. :D

    Jokainen varmasti tykkää omanlaisistaan blogeista, mutta mun mielestä nämä vinkit oli tarpeeksi yleishyödyllisiä, että sopivat kaikille.

    https://nelistelya.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Alkupahoittelut ovat kyllä kanssa yksi, jolla postausta ei kannata aloittaa. Siihen loppuu ainakin oma lukeminen :D Täysin samaa mieltä sun kanssa kyllä kaikissa muissakin jutuissa! Kiitos vielä, mukavaa jos tykkäsit postauksen vinkeistä :)

      Poista

Kysytyimpien vastaukset:
-Muokkaan blogin kuvat Adobe Lightroom CC -sovelluksella
-Blogin kuvat on otettu Canon EOS 1300D:llä ja iPhone 6:lla
-Mikään blogissa esiintyvistä hevosista ei ole omistuksessani

Muista kommentoidessasi olla asiallinen! Positiiviset kommentit piristävät kirjoittajan päivää, mutta rakentava palaute on ehdottomasti tervetullutta, kunhan et lähde haukkumaan ketään tai mitään.