tiistai 19. syyskuuta 2017

Mikä on parasta issikoissa? - Q&A 1

Tein pari viikkoa sitten postauksen, jossa te saitte kysyä minulta kysymyksiä tulevaan kysymyksiä ja vastauksia -postaukseen. Nyt ollaan viimein ensimmäisen osan parissa! Olen itse asiassa toteuttanut viimeisimmän Q&A:n tammikuussa, joten ehkä on ihan hyvä aika toteuttaa uusi. Kysymyksiä tuli yllättävän paljon, yli 30, joten vastaan niihin kahdessa eri postauksessa. Jos siis kysymyksesi ei päässyt tähän postaukseen, siihen vastaan mitä todennäköisimmin seuraavassa osassa, sillä haluan jokaisen saavan vastauksen suurimpaan osaan kysymyksistä!


Toukka

Haluaisitko kokeilla ajamista?

Kysymyksen kysyjä varmaan tietää, että en ole koskaan saanut mahdollisuutta kokeilla hevosella tai ponilla ajamista. Siksi ehdottomasti haluaisin kokeilla ajamista! Se olisi varmasti mahtava kokemus ja jotain ihan uutta ratsastajalle.

Mikä on parasta issikoissa?

Issikoissa on hyviä ja huonoja puolia, niin kuin muidenkin rotujen edustajilla. Issikoissa parasta on kuitenkin niiden ainutlaatuiset askellajit, töltti ja passi sekä niiden luonne ja rohkeus. Monilla on myös upeat, paksut jouhet.

Mielipide Penasta?

Shetlanninponi ruuna Pena, eli Alfurin Norbert, on tietenkin paras shettis! (Penasta lisää täällä ja täällä!)


Pena

Mitä Iso-Tuomiston hevosta haluaisit kokeilla, jolla et ole ratsastanut?

Ehdottomasti issikkatamma Imyndiä eli Impiä sekä issikkatamma Kolkaa.

Lempi ratsastustehtävä?

Käynnissä tykkään mennä väistöjä, pysähdyksiä, peruutuksia ja puomeja. Töltissä ja ravissa minulla ei ole mitään erityistä suosikkitehtävää, eikä laukassakaan. Temponvaihtelut ja siirtymisharjoitukset ovat ihan hauskoja.

Haluaisinko oman, ylläpito tai vuokrahevosen?

Saatan kuulostaa oudolta, mutta en itse ainakaan vielä haluaisi täysin omaa hevosta. Tietenkin tulevaisuudessa varmaan jokainen heppatyttö haaveilee omistavansa hevosen, mutta realistisesti ajateltuna minulta ei riittäisi kokemusta, aikaa tai paikkaa omalle hevoselle. 

En ole perehtynyt kovin hyvin käytäntöihin ylläpitohevosen kanssa. Vuokrahevonen olisi puolestaan tällä hetkellä hevosiin liittyvä suurin haaveeni. Toivon, että joskus sellaisen saan!


Toukka

Lempi askellaji?

Voisi luulla, että tämä on helppo kysymys, mutta minä en ainakaan osaa päättää! Tämä riippuu oikeastaan hevosesta. Joillakin ravi on niin paljon helpompaa ja mukavampaa kuin töltti, ja jotkut eivät taas sitten laukkaa ollenkaan, tai käynti on epämukavaa. Yleisesti voisin kuitenkin sanoa, että lempi askellajini ovat töltti ja laukka.

Lempiväri hevosella?

Tykkään kimoista ja kimoista sekoitettuna joukkoon harmaata. Esimerkiksi issikkaruuna Kaspar eli Kassu on ihanan värinen! Myös kirjavat, kuten Impi, ovat minun makuuni, mutta loppuen lopuksi värillä ei ole mitään väliä!

Top 3 hevosrotua?

Kirkkaana ykkösenä tulee ehdottomasti islanninhevonen, hyvänä kakkosena suomenhevonen ja kolmantena friisiläinen. Niiden lisäksi pidän lukuisista muista roduista, kuten connemaranponeista ja vuonohevosista. Kaikki rodut ovat omalla tavallaan hienoja!


Brydja ja Mona

Huonoin ja paras piirre Brydjassa?

Brydjan paras piirre on ehdottomasti sen kiltteys ja luotettavuus. Kun ratsastan sillä, voin sata varmasti luottaa siihen, enkä ole koskaan pelännyt sen kanssa, en ikinä. Huonoin piirre on varmaankin se, että Brydja pelkää ihan outoja asioita, jos sitä nyt huonoksi voi sanoa. Onhan se välillä vähän ärsyttävää, jos yrittää koristella sen harjaa, ja se pelkää kumilenkkejä ja kukkia..!

Pienin ja suurin hevonen, joilla olen mennyt?

Pienin hevonen jolla olen mennyt (jos talutusratsastuksen shettistä 5-vuotiaana ei lasketa) on Brydja. En ole koskaan mennyt kunnollista ratsastustuntia shetlanninponilla, sillä kun aloitin ratsastuksen 2014, olin jo liian pitkä niille. Brydjalla voin onneksi vielä mennä, jos en vain kasva paljoa enempää. 

Suurin hevonen on puolestaan pv-tamma Silithy eli Siiri. Ratsastin sillä monta kertaa käydessäni tunneilla eräällä toisella tallilla. Siirin säkä oli noin 160 cm, eli kovin korkealla hevosella en ole koskaan mennyt. Siiri lopetettiin noin vuosi sitten.

Jos saisit oman hevosen, haluaisitko sen talliin omalle pihalle vai täyshoitotallille muualle?

Jos nyt ajatellaan, että asuisin paikassa, missä hevosta pystyisin ja lain mukaan saisin pitää kotipihalla tallissa (eli jossain muualla kuin nykyisellä asuinpaikallani lähellä keskustaa), niin siitä
huolimatta haluaisin hevoseni mielummin läheiselle (alle kymmenen kilometrin päähän) täyshoitotallille, varsinkin jos saisin hevosen nyt heti kättelyssä

Brydja ja minä

Lempiponi/hevonen?

Tähän olen jo vastannut edellisessäkin Q&A:ssa ja edes vähän blogiini perehtyneenä vastaus on varmasti itsestäänselvyys. Lempihevoseni on tietenkin issikkatamma Brydja!

Kauan olet harrastanut ratsastusta?

Ratsastus on kuulunut harrastuksiini kolme vuotta. 

Oletko harrastanut ratsastusta aina issikoilla?

En ole. Kävin puoli vuotta alkeiskurssilla eräällä (ja itse asiassa asuinkaupunkini ainoalla) ratsastuskoululla, jossa opin pää perusteet ratsastuksesta. Tämän jälkeen, 2015 vuoden alussa vaihdoin Iso-Tuomiston issikkatallille, jolla olen käynyt nyt 2,5 vuotta, ja toivottavasti käyn vielä pitkään!


Kassu

Seuraava osa Q&A:sta tulee tasan viikon päästä, eli tiistaina 26.9 klo 9.30. Siinä vastaan hevosaiheisten kysymysten lisäksi muutamaan aiheesta poikkeavaan kysymykseen, mitä myös sain. Jos mieleesi putkahti jotain, jota haluaisit ehdottomasti kysyä minulta, niin kerro se tämän postauksen kommentteihin. Poimin vielä matti myöhästen kysymykset seuraavaan postaukseen.

Minulla on perjantaina fysiikan koe ja keskiviikkona englannin sanakoe, joten siksi seuraava osa tästä postaussarjasta tulee vasta ensi viikolla. Kouluhommat, oikeastaan vain kokeisiin luku, menee kuitenkin blogin edelle. Lauantaina luvassa kuitenkin jatkoa erääseen toiseen postaussarjaan. Joko arvaatte mihin?

-Pihla

8 kommenttia:

  1. Näitä on aina kiva lukea! :)

    VastaaPoista
  2. En tiedä, mutta jotenkin tykkään näistä kysymyspostauksista ihan hirveästi :D Tätäkin oli niin mukava lukea ja aina oppii jotakin uutta postauksen kirjoittajasta. Hyvin tehty postaus Pihla, odotan innolla seuraavaa osaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Saara! Oot oikeassa, että kysymyspostauksista oppii aina jotain uutta kirjoittajasta.

      Poista
  3. Komppaan Saaraa! Tosi hyvä postaus ja tuntui että voisin jatkaa lukemista vielä pitkään! Jossain keskivaiheilla tulikin ajatus, että toivottavasti tämä ei lopu vielä pian :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ihana kuulla, ettei postaus käynyt tylsäksi missään vaiheessa <3

      Poista
  4. Komppaan ylempiä! Hyvin toteutettu kysymyspostaus. Olen samoilla linjolla kanssasi, itse en koe myöskään, että olisin valmis omaan hevoseen. Vuokrahevonen tosin olisi tosi kiva! :)

    VastaaPoista

Kysytyimpien vastaukset:
-Muokkaan blogin kuvat Adobe Lightroom CC -sovelluksella
-Blogin kuvat on otettu Canon EOS 1300D:llä ja iPhone 6:lla
-Mikään blogissa esiintyvistä hevosista ei ole omistuksessani

Muista kommentoidessasi olla asiallinen! Positiiviset kommentit piristävät kirjoittajan päivää, mutta rakentava palaute on ehdottomasti tervetullutta, kunhan et lähde haukkumaan ketään tai mitään.