keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Kunnon kuvausvälineet, viimeinkin!

Toukokuun puolivälissä julkaistun kisapostaukset lukeneet varmasti tietävätkin jo, että sain noin kuukausi sitten ensimmäisen oman järjestelmäkamerani. Budjettini ei ollut kovin suuri, eivätkä kaikki rahat olleet vielä koossa, mutta ennakkoon saamieni rippilahjarahojen avustuksella sain rahat kasaan omaa järjestelmäkameraani varten. Olin haaveillut järkkäristä jo todella pitkään, ja viimein se oikeasti lepäsi käsissäni. Ihka oma kamerani! Olin jo kauan sitten päättänyt, että haluaisin ensimmäiseksi omaksi kamerakseni Canonin järjestelmäkameran. Olin kuullut siitä paljon hyvää, ja tunsin sen merkin kameroiden käytöstä paljon enemmän, kuin esimerkiksi Nikonin kameroista. 

Olen kuvannut blogiin kuvat aina puhelimellani, joten niiden laatu ei varsinkaan talvisin ole ollut maailman parasta. Onneksi nyt järjestelmäkamerallani saan varamasti paljon laadukkaampia kuvia bloginkin puolelle, kun on kerran kesäkin. Järkkärin malliksi olin miettinyt jotain tonnisarjalaista, sillä ne ovat Canonin kameroista helppokäyttöisimpiä ja sopivia ensimmäisiä järjestelmäkameroita; täysi aloittelija kun vielä olen. Pompottelin parin eri kameramallin välillä, mutta päädyin lopulta uusimpaan tonnisarjalaiseen, eli Canon EOS 1300D -kameraan. Sen mukana tuli perus EFS 18-55 mm kittiobjektiivi. 


Canon EOS 1300D:llä oetettu kuva verrattuna..

.. iPhone 6:lla otettu kuva. Laatuero on kyllä huomattavissa, vaikka molemmat kuvat ovat muokattuja valotuksen ym. suhteen.

Kameran mukana tullut objektiivi on tuntunut käytössä ihan hyvältä, ja toimii minulla mainiona laajakulmaobjektiivina. Sillä saa siis mahdutettua laajankin alueen yhteen kuvaan, muttei toimi kauempana olevia kohteita kuvatessa, sillä zoomausmahdollisuutta ei kovinkaan paljoa ole. Se tuli huomattua 20.5. tallimme harjoituskisoja kuvatessa, sillä kentän toisessa päässä seistessä ei millään saanut zoomattua hyvin kentän toiseen päähän, joten kuvista tuli hieman yksipuolisia. 

Lopuilla kasoissa olevilla rahoilla sain kuitenkin kesäkuun alussa ostettua Canonin EFS 55-250 millimetrisen teleobjektiivin. Sen minizoomaus on sama, kuin laajakuvaobektiivin maksimizoomaus. Uudemman teleobjektiivin kanssa kehtaa nyt kuvailla hyvin paljon kauempiakin kohteita. Vielä se ei ole päässyt käyttöön, mutta viimeistään heinäkuussa olevalle hevosleirille se lähtee mukaan ja pääsee kulutukselle toden teolla. Viime kuun harjoituskisojen lisäksi olen päässyt kuvailemaan muutamien päivien takaisissa rippijuhlissani sekä satunaisesti muutamien otosten verran. Kameraan tutustuminen on ollut tosi mielenkiintoista. Meenee vielä pitkään, että opin käyttämään kaikkea kuvakalustoa kunnolla, mutta jo nyt olen päässyt hyvään alkuun.

Plussaa varmasti on, että olen lukemalla ottanut aika paljon selvää kameroista niin ohjekirjasta kuin netistäkin. Huolellinen tutustuminen on taatusti edesauttanut kameraan totuttelussa ja sillä kuvaamiseen opettelussa. Hyvä jos ennen tiesin mikä edes on polttoväli, ja nyt osaan jo säätää kuvausasetuksia suhteellisen hyvin manuaalisesti. Kamera on ollut yllättävän helppokäyttöinen, vaikka luulin sen olevan huomattavasti haastavampaa. Kesän aikana toivottavasti opin käyttämään järkkäriäni vielä nykyistä paljon paremmin. Kesän aikana toivottavasti myös pääsen kuvailemaan niin paljon kuin mahdollista erilaisia kohteita.

Heinäkuun lopulla suuntaan neljän päivän hevosleirille tallillemme, jossa kuvaamaan ainakin pääsee vaikka kuinka ja paljon. Mahdollisesti menen myös ottamaan joitakin kaverieni rippikuvia hevosten kanssa, joista olen tosi innoissani! Vaikka eniten tykkään kuvata hevosia, on ollut mielenkiintoista tutustua vähän muihinkin kuvauskohteisiin. Niihin, jotka pysyvät hieman helpommin paikallaan, kuten vaikkapa kukkiin. Myös ruokia on ollut hauska kuvata, mutta maisemakuviin en ole vielä päässyt perehtymään. Eiköhän ihan kaikenlaisia kuvia tule otettua hyvin paljon loman aikana, ainakin toivottavasti! Kuten jo mainitsin, pääsin rippijuhlissani kuvaamaan melko paljon, ja niitä kuvia saatte nyt aimon annoksen, olkaa hyvät:


Niin paljon ihania kukkia,

lahjoja joka lähtöön,

ja herkullista ruokaa, nam!

Näiden kuvien myötä rentouttavaa keskiviikkoa kaikille! Millaisia kameroita teiltä löytyy, vai löytyykö ollenkaan?

-Pihla

8 kommenttia:

  1. Sairaan siistiä, että säki oot saanut nyt oman järkkärin! ❤
    Mulla on Canon EOS 600D jossa käytössä on EF-S 18-55mm ja EF-S 55-250mm objektiivit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, täysin samaa mieltä! <3

      600D:stä oonkin kuullut paljon hyvää! Ja meillähän on sitten samat objektiivit kameroissamme käytössä 👊🏻

      Poista
  2. Kiva postaus. On tosi kivaa ja hyödyllistä että oot saanut kameran! Nyt saat otettua parempia kuvia sun blogiin. ')

    Itsekin tykkään kuvata paljon hevosia, mutta sain hyödyntää kuvaushareastustani koulussa, kun otin parista ystävistäni Voimaannuttavat valokuvat. Se oli kivaa vaihtelua valokuvausharrastukseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näinpä, kamera tulee kyllä olemaan kovassa käytössä ja hyödyllinen varsinkin blogia ajatellen :)

      Hevosia on kyllä tosi kiva kuvata mustakin, mutta vaihtelu virkistää aina! Ulkomailla lomaillessani on ollut hienoa päästä räpsimään otoksia erilaisista maisemista ja perheenjäsenistä!

      Poista
  3. Tosi kivaa, että oot vihdoinkin saanut oman kameran ja pääset ihan kunnolla harjottelemaan! Oot myös näköjään saanut ihan kunnollisen aloituksen kun jo nyt omistat hiukan pidemmän putken, hyvä! Hyviä kuvaushetkiä sulle Pihlis! ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä sun kanssa! On tosi kiva että oon jo päässyt paljon kuvailemaan, ja parit rippikuvauksetkin tullu jo sovittua tälle kesälle, jännää! Pidempi putki oli kyllä kanssa hyvä hankinta, ei tolla lyhyellä oikein pelkästään selviä kauheen pitkälle. Kiitos paljon Ida!

      Poista
  4. Ihan huippua, että oot saanut oman kameran ja siihen vielä heti alku kättelyssä astetta pidemmän putken! On se vaan niin paljon mukavampaa kuvata hevosia, kun zoomi riittää 55mm pidemmälle. Tosi kivoja kuvia ja hyvä postaus, tykkäsin! Mukavia kuvaamisia siulle uuden kameran parissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! On kyllä hyvä että viimein mullakin on oma kamera ja kaksi putkeakin, niin pääsee paremmin alkuun. Kauempia kohteita voisi nimittäi olla aika ikävä kuvata vain lyhyellä objektiivilla.. Onneks on pitkäkin! Kiva että tykkäsit postauksesta ja sen kuvista :)

      Poista

Kysytyimpien vastaukset:
-Muokkaan blogin kuvat Adobe Lightroom CC -sovelluksella
-Blogin kuvat on otettu Canon EOS 1300D:llä ja iPhone 6:lla
-Mikään blogissa esiintyvistä hevosista ei ole omistuksessani

Muista kommentoidessasi olla asiallinen! Positiiviset kommentit piristävät kirjoittajan päivää, mutta rakentava palaute on ehdottomasti tervetullutta, kunhan et lähde haukkumaan ketään tai mitään.