tiistai 13. kesäkuuta 2017

Kirjavinkkejä

Moi! Tänään tulossa kirja-aiheista postausta. Kerron teille minun top 3 kirjavinkkini kesään! Kaikki kirjat mitä suosittelen, olen itse lukenut ja kuuluvat kaikki ihan suosikkeihini! Kaikki ovat hevosaiheisia kirjoja. Pidemmittä puheitta siis kirjavinkkien pariin!


Top 3 kirjavinkit kesään

1. Ystäväni Hevonen

Kirjoittanut: Ronja Salmi
Julkaisuvuosi: 2015
Muut osat: -



Ystäväni Hevonen -kirja kertoo Milenkasta ja hänen hevoselämästään. Milenka kokee kirjassa niin myötä -kuin vastoinkäymisiäkin. Tallille saapuu uusi poni, Milla. Kaikki tallilaiset haluaisivat olla sen hoitajia, mutta saako kukaan olla sen hoitaja? Entä miten käy Damun, Milenkan rakkaan hoitoponin?

Kirja on todella hyvä! Olen lukenut sen monta kertaa, eikä vielä ainakaan kyllästytä! Tämä on yksi lempi kirjoistani. Myös kirjan ulkoasu on puoleen vetävä ja hienon näköinen. Loistava kirja kaiken kaikkiaan.

"Milla oli varmasti kauneinta, mitä Milenka oli koskaan nähnyt. Hän ajatteli itsekseen, että juuri tältä varmasti tuntuu kun rakastuu"


2. Saariston Suolaiset Kyyneleet

Kirjoittanut: Mariel Pietarinen
Julkaisuvuosi: 2014
Sarjan muut osat: Viesti Halki Aikojen (2015), Menneisyyden Kosketus (2015), Sielujen Sininen Silta (2016)

Kirja kuuluu Kavionjälkiä sydämessä -kirjasarjaan.


Saariston Suolaiset Kyyneleet -kirja kertoo Lindan jännittävästä matkasta Turun saaristossa sijaitsevassa lomakartanossa. Linda perheineen on voittanut matkan, mutta Linda ei haluaisi lähteä. Nyt hän ei pääsekään avustamaan tallin alkeisleirille! Lomasta on sisi tulossa tylsempääkin tylsempi, mutta kun hän tutustuu saarella asuvaan Joonataniin ja tämän siskoon Susanneen, ja pääsee selville saarella tapahtuneista asioista, saa loma jännittäviä käänteitä!

Kirja on julkaistu jo kolme vuotta sitten, mutta löysin tämän kirjasarjan vasta tänä vuonna. Etsin käsiini kirjan ensimmäisen, eli tämän osan ja luettuani sen pidin sitä todella hyvänä! Olen lukenut myös toisen osan, ja aloittanut kolmatta osaa. Kaikki sarjan osat mitä olen lukenut tähän mennessä, ovat olleet todella hyviä! Suosittelen! Ja syksyllä ilmestyy uusi osa!

"Linda tuijotti tyttöä, eikä saanut sanaa suustaan. Tämä ei voinut olla todellista. Näkikö hän taas unta? Tyttö ja hevonen pysyivät aivan paikoillaan, eivätkä tehneet elettäkään tullakseen lähemmäs Lindaa."

3. Kovan Onnen Ori

Kirjoittanut: Tiina Tanskanen
Julkaisuvuosi: 2016
Sarjan muut osat: Talttumaton Talismaani (2014), Ihana Tallipoika (2015), Legendaarinen Leirikesä (2015), Erikoisia Esteitä (2016)

Kirja kuuluu Hevostyttö Iitu -kirjasarjaan.



Kovan Onnen Ori -kirja kertoo Iitun ja hänen kavereidensa tallielämästä. Tallin pihalta löytyy tuntematon lusitanonhevonen juoksentelemassa Talismaanin ja Elmon kanssa. Hevonen on karannut läheiseltä tilalta. Iitu ja kaverit tutustuvat sen omistajaan Almaan. Hän ei kykene ikänsä puolesta enää pitämään huolta Luar-oristaan, joten tytöt alkavat hoitamaan sitä. Talismaani alkaa käyttäytyä kovin oudosti. Herää huoli, onko se sairas?  Tapahtuu kaiken laista, yhtäkkiä Luar on vaarassa päätyä lopetettavaksi! Onnistuuko Iitu kavereineen pelastamaan tilanteen?

Kirja on hyvä! Sen aiemmat osat ovat myös hyviä. Kirja oli melko jännittävä paikka paikoin, mutta sen voin paljastaa, että jonkin sortin onnellinen loppu kirjassa oli! Syksyllä ilmestyy uusi osa tästä sarjasta, jota odotan innolla!

"Ori tuijotti minua korvat höröllään. Kosketin sen otsaa ja silittelin pehmeää kaulaa. Hevonen painoi päänsä syliini ja huokaisi"


Toivottavasti piditte näistä kirjavinkeistä ja niistä oli teille hyötyä!
Nämä kaikki kirjailijat/kirjasarjat löydät myös instagramista!
@kavionjalkiasydammessa, @ystavanihevonen ja @tiina_tanskanen !
Tällä viikolla tulossa toinenkin vinkkipostaus. Arvaatteko jo mikä?

Kivaa tiistaita kaikille! -Pihla
Mitkä ovat teidän kirjavinkit kesään?

5 kommenttia:

  1. Hyvä postaus! Itse tykkään juuri tuosta Iitu-sarjasta sekä Klara-, Ponietsivät- ja Nummelan ponitallin kirjasarjasta. Omassa blogissani (nompunheppaelamaa.blogspot.fi) tein vähän saman tyyppisen postauksen, mutta vain sillä erolla, että lukijat ehdottivat minulle kirjoja ja minä sanon sitten niistä mielipiteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva idea tommonen, että lukijat saavat ehdottaa kirjoja joista kerrot mielipiteesi! Munkin suosikki kirjasarjoihin kuuluvat kyllä nuokin luettelemasi :)

      Poista
  2. Tämän tätiratsastajan hevoskirjasuosikit olivat aikoinaan Nan Ingerin Piglet -sarja (Perheeseen tuli poni, Tyttö ja tytöllä hevonen, Seuraavana ratsastaa Piglet Ek) sekä K.M. Peytonin Tähdenlento -sarja (Tähdenlento, Yli esteiden). Ingerin kirjat sijoittuvat 1960-70-lukujen Ruotsiin, Peytonin saman aikakauden Englantiin. Ingerin kirjassa päähenkilö on ensimmäisessä kirjassa 13-vuotias, Peytonin kirjan päähenkilö on ensimmäisessä kirjassa 11-vuotias.

    Kirjat ovat vanhoja, mutta ne ovat sillä lailla ajallisesti universaaleja, että samankaltaisten ilojen ja ongelmien kanssa sitä eletään myös nykyään hevosmaailmassa.

    Suosittelen kumpaakin kirjasarjaa todella lämpimästi jos ette ole niitä jo lukeneet! Älkää antako kirjojen iän pelästyttää :) Ne on oikeasti todella hyviä ja mukaansatempaavia. Googlella löytyy tarkempaa kuvausta kummastakin kirjasarjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva! Voisi vaikka joskus etsiä noita kirjoja käsiin jos kerran hyvät kirjasarjat!

      Poista
    2. Siis mulla on jostain syystä jäänyt Nan Ingerin kirjoista vähän jännä mielikuva, koska luin yhden hänen kirjansa nimeltä Mahdoton Marionetti ja siinä hakattiin hevosia raipalla ja potkittiin täysiä, myös heinähangolla lyötiib hevosta :( Suosittelen kuitenki lukemaan, ihan vaa ku se on nii huvittava :D

      Poista

Kysytyimpien vastaukset:
-Muokkaan blogin kuvat Adobe Lightroom CC -sovelluksella
-Blogin kuvat on otettu Canon EOS 1300D:llä ja iPhone 6:lla
-Mikään blogissa esiintyvistä hevosista ei ole omistuksessani

Muista kommentoidessasi olla asiallinen! Positiiviset kommentit piristävät kirjoittajan päivää, mutta rakentava palaute on ehdottomasti tervetullutta, kunhan et lähde haukkumaan ketään tai mitään.