sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Väistöjä ja virkeitä hevosia

Olin perjantaina 15.9. ratsastustunnilla, sillä vakiolle torstaitunnilleni en päässyt. Kyseinen tunti ja koko tallikerta oli mieleenpainuva ja tapahtumarikas, joten ajattelin kirjoittaa kyseisestä tallipäivästä tuntipostauksen. Sain muutamia ratsastuskuviakin tunnilta, joten tämä postaus on niin sanotusti harvinaista herkkua!


Tyge  ©

Kuten jo sanoin, olin poikkeuksellisesti tunnilla perjantaina enkä torstaina. Klo 18-19 ei puolestaan ollut perjantaina normaalia tuntia, vaan talutustunti, joten menin siis klo 19-20 tunnille. Saavuin tallille tämän takia vasta vähän ennen puolta seitsemää.

Ensimmäisenä halusin tietää, kellä menen tunnilla. Toivoin mielessäni pääseväni Örkillä, ja uskokaa tai älkää, tuntilistassa luki nimeni kohdalla Örk! Hevosvalinta ratsastuksenopettajalta minulle oli parempi kuin hyvä. Örk oli ratsuna parhaillaan talutustunnilla, joten minulla ei ollut hevosta hoidettavana ennen tuntia. Sain ajan kuluttamiseksi tehtävän riisua issikkatamma Imyndiltä, eli Impiltä loimen ja halutessani myös harjata sitä. Tartuin toimeen ja otin siltä loimen pois sekä harjasin sen perin pohjin. Putsasin myös sen kaviot.


Impi. Tässä kuvassa näkyy myös sen upea herasilmä!  ©


Ennen tuntia auttelin myös muita tuntilaisia. Monta kaveriani oli sattunut samalle tunnille, joten heidän kanssaan oli kiva rupatella. Aika kului kuitenkin nopeasti, niin kuin aina tallilla, ja pian oli aika lähteä kentälle, minä tosin ilman hevosta, mutta sen sain onneksi matkalla kentälle, eikä tarvinnut mennä ratsastamaan ilman hevosta, haha!

Alkuun nousin tietenkin Örkin selkään. Kaikki hevoset olivat todella virkeällä päällä heti alusta alkaen, en tiedä mistä johtunee. Ehkä viileä, reilu kymmenen asteen sää oli juuri ihanteellinen kaikille, tai muuten vain hevosilla riitti virtaa vaikka muille jakaa.


Brydja  ©

Alkukäyntien jälkeen aloimme mennä oikeaan suuntaan verryttelyksi käynnissä väistöjä ja pääty-ympyröitä. Toisessa päädyssä oli pääty-ympyrällä tötsiä, jotka piti pujotella väistöillä. Toisessa päädyssä piti puolestaan tehdä pääty-ympyrä, mutta kun sille lähti E-kirjaimesta, piti mennä väistöillä kentän keskelle, ja väistöillä takaisin B-kirjaimeen, ja loppu pääty-ympyrä normaalisti käynnissä.


 ©

Örkin kanssa tehtävä sujui yllättävän hyvin! En ole saanut mentyä sillä yhtä hyvin väistöjä kertaakaan. Sillä on tapana puskea lapa edellä väistöissä, jota se teki vähän nytkin, mutta siitä huolimatta Örk väisti hyvin. Käynnissä se kulki kivan reippaasti ja työskenteli jaloillaan hyvin. Minä puolestaan osasin jopa istua ihan kiitettävästi selässä!

Aloimme tämän jälkeen harjoitella käynti töltti siirtymisiä. Pääty-ympyrä, jolla piti pujotella tötsät väistöillä, jatkui samalla kaavalla käynnissä. Kun oli saanut ympyrän loppuun, nostettiin kulman jälkeen töltti, ja töltättiin seuraavan pitkän sivun alkuun asti, ja tehtiin normaali pääty-ympyrä töltissä, jonka jälkeen palattiin uralle. Seuraavassa kulmassa, ennen seuraavaa lyhyttä sivua siirrettiin hevoset käyntiin, ja tehtävä alkoi alusta. Tätä teimme jonkin aikaa, kunnes tölttäsimme ja lopuksi myös ravasimme kokouraa.


 ©

Örk oli todella reipas myös töltissä. Välillä mentiin niin kovaa, että töltti meni jo epäpuhtaan puolelle, mutta Örk kuunteli pidätteitä ihan kiitettävästi, kun pyysi sitä hiljentämään avuilla. Aina töltin jälkeen pääty-ympyrällä se ei olisi jaksanut keskittyä menemään väistöjä käynnissä, mutta kun otti ihan pysähdykseen asti hevosen, ja yritti uudestaan, alkoi sujua jo paremmin.

Ravissa oli sama reipas meno. Ratsastuksenopettajakin tokaisi tarkistaessaan, onko kaikilla oikea kevennys, että ei hän ehdi katsoa, kun Örk menee niin lujaa! Ravia saa helposti rauhallisempaan tempoon vain rauhoittamalla itse kevennystä, joka auttoikin vähän, mutta silti oli kyllä nopeinta ravia hetkeen.

Ravien jälken siirsimme hevoset käyntiin, vaihdoimme suuntaa etuosakäännöksen avulla, ja annoimme niille pidemmät ohjat välikäyntien merkiksi. Monet naureskelivat, kuinka lujaa oltiin välillä sen hevosen kanssa menty. Toistan tässä vain itseäni, mutta kaikki hevoset olivat niin reippaalla päällä. Toisaalta oli kiva mennä pitkästä aikaa sillä tavalla, että hevosta pitää ratsastaa istunnalla, kädellä ja oikeastaan koko vartalolla rauhallisempaan kuin reippaampaan tahtiin.


 ©

Otimme välikäyntien jälkeen ohjat tuntumalle ja teimme jonon pitkälle sivulle. Nyt päästiin asiaan, laukkaamaan! Sinä päivänä otimme yksitellen laukannostoja, niin kuin lähes aina. Ulkona oli paljon polttiaisia, joten tämä niin kutsuttu jono, oli ennemminkin läjäys volteilla pyöriviä ratsukkoja. Kukaan hevonen ei malttanut seistä hetkeäkään paikallaan, vaan ne pyörivät ja hyörivät polttiaisia karkuun. Siksi suurin osa ohjasi hevosensa voltille, jotta ne malttaisivat odottaa laukkavuoroaan, eivätkä pyörisi polttiaisten seassa. Näin tein myös minä.


Örk  ©

Pääsin Örkin kanssa ottamaan yhteensä kolme nostoa niin kuin kaikki muutkin. Jokainen sujui ongelmitta. Örk olisi halunnut nostaa laukan jo ennen lyhyttä sivua, mutta pidätteiden avulla hevonen piti saada nostamaan laukka vasta kulmassa. Se onnistuikin meiltä hyvin, vaikka Örk olisi tosiaan halunnut laukata jo aikaisemmin. Laiskuutta ei kyllä kenenkään hevosessa ollut, vaan kaikki laukkasivat reippaasti ja kovaa! Jopa issikka ori Herakles, eli Herkku nosti laukan, ja vielä useampaan otteeseen enemmän kuin yhden hassun askeleen verran. Herkku on passihevonen henkeen ja vereen, eikä siksi hallitse laukkaa normaaleilla tunneilla hyvin, mutta tänään jopa sillä riitti virtaa ja innostusta laukata. Se on ollut kesällä mahdottoman laiska, lienee sen joutuneen leiri- ja ratsastustunneille lämpimälläkin säällä.

Laukkojen jälkeen kävelimme loppukäynnit suurimmaksi osaksi kentällä, mutta lopuksi menimme ratsain tallin eteen ja tulimme vasta siellä selästä alas. Tunti oli sujunut kaikilta hyvin ja vauhdikkaasti!


Brydja  ©

Tunnin jälkeen otin Örkiltä varusteet pois ja harjasin sen hyvin. Tapani mukaan keikuin tallilla melkein vielä puoli yhdeksän aikaan, joten autoin tallityöntekijää jakamaan hevosille iltaheinät, sekä tietenkin kävin moikkaamassa Brydjaa, ja annoin sille namin. Myös Örk ja pari muuta tunnilla ollutta hevosta saivat palkinnoksi hienosta työstä herkun, myös Herkku! Jälleen oli älyttömän kiva tallipäivä ja ratsastustunti takataskussa. Voisin sanoa, että perjantain tunti oli syyskauden paras! Loppupiristykseksi vielä muutama ottamani kuva tunnin jälkeen, paitsi viimeinen kuva otettu jo ennen tuntia.


Impi  ©

Brydja  ©

Mosin kaviopaise on onneksi jo parantunut, ja tänään se oli jo tunnilla.
Hyvä hoito, nopea parantuminen. ©


Kassu (huomatkaa Karfi taustalla)  ©


Tunti sujui todella hyvin minun ja muidenkin osalta, joten tuntipostausta oli kiva kirjoittaa. Olen tällä viikolla nukkunut hirveän vähän ja huonosti, joten tallin jälkeen väsymys painoi, ja paljon. Siinä sitten jotain hypellessäni kotipihalla kaaduin, ja onnistuin nyrjäyttämään nilkkani melko pahasti. Vieläkin se on kipeä, mutta kolmen koon sääntö (kylmä, kompressio ja koho) auttoi perjantai-iltana jo paljon. Turvotus oli aika moinen parin päivän ajan, mutta tänään, sunnuntaina, se on jo hieman laskenut ja kävelykin sujuu jo astetta paremmin. Kouluun en pääse pyörällä varmaan koko viikkoon, saati sitten liikuntatunnille. Katsotaan, miten käy ensi viikon ratsastuksen. Toivottavasti hyvin!

Kivaa sunnuntaita kaikille! Onko teillä päin hevoset olleet missä mielentilassa, reippaita, laiskoja vai jotain muuta?

-Pihla

8 kommenttia:

  1. Ovatko Kassu ja Karfi samassa karsinassa yleensäkkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat. Suurin osa Iso-Tuomiston karsinoista on mitoitettu kahdelle issikalle sopivan kokoisiksi, niin siksi monessa karsinassa asuu 2 hevosta :)

      Poista
  2. Ihanan värinen tuo Impi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Impi kiittää! Se on kyllä kivan värinen, ja vielä tuo herasilmä!

      Poista
  3. Olipas mukavaa lukea sinunkin ratsasteluista varsinkin, kun nuo issikkatunnit ovat aika vieraita minulle :D
    Todella kiva postaus :)

    VastaaPoista
  4. Millä sä otat kuvat? Ihana postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva jos pidit! Otan kaikki postauksien kuvat puhelimellani, iPhone 5s:llä. Tässä postauksessa tosin ratsastuskuvat on otettu kaverini järkkärillä, mutta muut kuvat kylläkin ihan tuolla puhelimella :)

      Poista

Kysytyimpien vastaukset:
-Muokkaan blogin kuvat Adobe Lightroom CC -sovelluksella
-Blogin kuvat on otettu Canon EOS 1300D:llä ja iPhone 6:lla
-Mikään blogissa esiintyvistä hevosista ei ole omistuksessani

Muista kommentoidessasi olla asiallinen! Positiiviset kommentit piristävät kirjoittajan päivää, mutta rakentava palaute on ehdottomasti tervetullutta, kunhan et lähde haukkumaan ketään tai mitään.