perjantai 4. toukokuuta 2018

Yhteistyö ennen kaikkea

Tällä viikolla minulla oli tunti torstaina 3.5. Tuntini alkoi kuudelta, joten saavuin tallille viiden aikoihin. Menin tuntini jälleen issikkatamma Impillä, joten aloin heti hoitamaan sitä. Olin jo hyvissä ajoin valmis, joten aikaa jäi somepäivittelyillekin..! Ennen kentälle lähtöä heitin sille varusteet niskaan, ja itsellekin kypärän päähän. Kuuden aikoihin lähdimme tuntilaisten kanssa kohti kenttää. Siellä kiristin vyön, nousin selkään ja säädin jalustimet sopiviksi, jonka jälkeen lähdin kävelemään alkukäyntejä pitkin ohjin.


Impi

Impi oli tosi kivan ja rennon tuntuinen heti alusta alkaen. Se kulki reippaasti ja venytti askeltaan hyvin, mutta oli kuitenkin rauhallinen. Tunnin aiheena oli katrillitehtävät eli peiliratsastus. Menimme melko käyntipainotteisesti erilaisia katrillitehtäviä, mutta ehdimme myös töltätä ja ravatakin jonkin verran. Alkukäyntien jälkeen otimme ohjat tuntumalle ja aloitimme kunnon työskentelyn käyntitehtävissä. Menimme kaikki peräkkäin jonoon niin, että jokaisen ratsukon väliin jäi hevosenmittainen väli. Tässä jonossa menimme ratsastuksenopettajan ohjeiden mukaan käyntiä eri vauhdeissa todella hitaasta käynnistä lisättyyn käyntiin. Ideana oli myös pitää koko ajan samanlainen väli edellä menevään ratsukkoon, joka teki tehtävästä astetta haastavamman varsinkin, kun Impi oli niin reippaalla päällä.

Tehtävä sujui kuitenkin todella hyvin. Välillä jonkin ratsukon kuului ohittaa yksi, useampi tai jopa koko jono reippaalla käynnillä, ja palata takaisin jonoon. Tehtävässä kaikkien piti olla tarkkaavaisia ja päättäväisiä, jotta jono pysyi tasaisena. Vaikka Impi oli reippaalla päällä jälleen, sain sen kuuntelemaan pidätteitäni todella hyvin. Aikaisemmilla tunneilla en aina saanut pidätteitä kunnolla läpi, mutta tällä tunnilla Impi tuntui kuuntelevan pidätteitä yms. apujani paljon paremmin, ja sain ne kunnolla läpi. Osasin hyvin hallita vauhtia ja pidätteitä omalla istunnalla, enkä turvautunut vain ohjaan, josta olen jopa ylpeä!


Jonotehtävän jälkeen hajaannuimme ympäri kenttää uralle, ja aloimme tölttäämään. Menimme töltissä vain kokouraa ja koetimme saada hevosille hyvän ja rennon työtöltin ylle. Tölttäilytkin sujuivat ihan hyvin, ja Impi oli kivan rento. Töltin jälkeen otimme vielä muutaman kierroksen ravia. Siinäkin Impi oli tosi rento ja rauhallinen. Impin ravi on kyllä tosi kiva, ja sen tahtiin on helppo keventää. Ravailujen jälkeen siirsimme hevoset käyntiin, vaihdoimme omalta kohdalta suunnan täyskaarrolla ja kävelimme vasempaan kierrokseen välikäynnit pidemmällä ohjalla. Niiden jälkeen otimme ohjat jälleen takaisin tuntumalle ja aloimme tehdä käynnissä erilaisia tehtäviä pareittain.

Ensimmäisenä olin Örkin ja sen ratsastajan parina Impin kanssa. Aluksi harjoittelimme ihan vain samaan tahtiin kulkemista käynnissä. Itse kuljin Impin kanssa uran sisäpuolella ja Örk uralla, joten meidän piti kulkea paljon hitaammin. Se onnistuikin ihan hyvin, ja otimme myös muutamat pysähdykset, jotka onnistuivat loistavasti ja samanaikaisesti. Ennen parin vaihtoa kokeilimme vielä töltätä uraa pitkin. Pitkillä sivuilla se sujui todella hyvin! Impi ja Örk ovat tarhakavereita, joten kulkeminen vieretysten ja samaan aikaan sujui niiltä mutkattomasti. Lyhyillä sivuilla Impin kanssa piti mennä todella hidasta tölttiä tai käyntiä, jotta pysyi samassa linjassa uralla menevän ratsukon kanssa. Kokeilimme myös muutamia pääty-ympyröitä käynnissä, ja töltissä yhtäaikaisia siirtymisiä käyntiin aina pysähdykseen asti. Täsmälliset tarhakaverit ja täsmälliset ratsastajat onnistuivat tehtävissä vallan mainiosti ja tehtävistä Örkin parina jäi tosi hyvä fiilis!

Seuraavaksi vaihdettiin pareja, ja minä pääsin Brydjan sekä sen ratsastajan pariksi. Brydja kulki uralla, ja minä Impin kanssa jatkoimme uran sisäpuolella. Brydjalla on huomattavasti pienemmät askeleet, mutta reippaana pikku ponina ja kokeneena katrillihevosena se satunnaisesti lähti jopa Impiä reippaammin eteenpäin! Harjoittelimme taas aluksi käynnissä ihan vain kokouraa, pysähdyksiä ja muutamia pääty-ympyröitä. Ne sujuivat jälleen todella hyvin. Huomasin jo automaattisesti pidättäväni Impiä enemmän istunnallao ohjan sijaan Ohjaspidätyksissäkin tein vain kevyitä pidätteitä, ja vetämisen sijaan muistin aina välillä myödätäkkin, jolloin Impi ei ns. turtunut apuihin, joka varmasti paransi sitä, että Impi kuunteli minua paljon paremmin. Brydjankin parina otimme tölttiä, ja se onnistui todella hienosti, vaikka Brydjan ja Impin askelten kokoero on niin suuri.

Otimme käyntiinsiirtymisiä, pysähdyksiä ja pääty-ympyröitäkin, kun kokouralla töltti sujui hyvin. Jotta hevoset saatiin tekemään asiat samanaikaisesti, tarvittiin myös tietenkin ratsastajien vankkaa yhteistyötä. Kaikki kääntymiset ja siirtymiset piti valmistella hyvin, ja sopia, milloin tehdään mitäkin. Se toimi hyvin, ja saimme paljon kehuja hyvästä yhteistyöstä. Lopuksi otimme vielä käynnissä tehtäviä niin, että kaikki tuntilaiset eli yhteensä viisi ratsukkoa kulki vieretysten. Tässä yhteistyötä vasta vaadittiinkin, jotta kaikki viisi ratsukkoa kulki samassa linjassa. Otimme näin muutamia pääty-ympyröitä ja pysähdyksiä käynnissä, jotka sujuivat ihan mallikkaasti. Niiden jälkeen hajaannuimme taas ympäri kenttää kaikki uralle, ja kävelimme tunnin lopuksi vielä muutaman kierroksen pitkin ohjin loppukäyntejä.


Impi

Tunnista jäi kaikin puolin tosi hyvä fiilis! Tehtävät sujuivat loistavasti, ja yhteistyö Impin kanssa pelasi varmaan paremmin kuin koskaan. Tunnin jälkeen tulimme kaartoon ja veimme hevoset talliin. Siellä otin Impiltä varusteet pois ja harjasin sen. Tietenkin se sai muutaman hevosnaminkin vielä palkinnoksi hienosta työstä tunnilla. Tallipäivä oli jälleen huippu, ja lähdin hyvillä mielin kohti kotia. Sain myös muutaman kivan ratsastuskuvan kaverini pikkusiskolta, joka oli kuvaamassa tuntia! Varmaan teistä lukijoistakin mukavaa saada perus heppakuvien joukkoon välillä pari ratsastuskuvaakin varsikin, kun on sentään tuntipostaus kyseessä. Oikein ihanaa viikonloppua kaikille! Miten teidän yhteistyö hevosen kanssa on viime aikoina pelittänyt?

-Pihla

6 kommenttia:

  1. Katrilli on kyllä hauskaa! Mä viime vuonna pääsin osallistumaan meidän vappukatrilliin, oli kyllä ihan superkivaa! Varsinkin kuuden rivissä meneminen oli ihan kivaa, vaikkei todellakaan mitään helpointa, mutta saatiin kaikki suunnilleen sujumaan.:)

    Mulla on viime viikoilla menneet ratsastukset ihan hyvin. Oon nyt parina viikonloppuna liikutellut Glodia, Pokkis vielä saikkuilee. Glod on kuitenkin ollut ihan tosi kiva, ratsastettavissa ja hyvin avuilla, vaikka vauhdikas kaveri onkin!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katrilliratsastus on kyllä super hauskaa, mutta yllättävän haastavaa saada kaikki ratsukot tekemään jokaisen tehtävän täysin yhtäaikaisesti. Kiva että sullakin on sujuneet viimeisimmät ratsastukset hyvin tän Goldin kanssa! :)

      Poista
  2. Olipas hauskalta kuulostava tunti! En olekaan ikinä kuullut, että kellään muulla olisi ollut tällaista tuntia! Muistan, kuinka joskus aikoinaan menimme kaverini kanssa shettiksillä, yritimme myös mennä katrillissa :D En muista yhtään kuinka se sujui, mutta hauskaa meillä oli ainakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli kyllä tosi hauska tunti, kivaa vaihtelua perustehtäviin :) Meillä näitä tunteja on ollut pari kertaa aikaisemminkin, ja ne on kyllä tosi hyvää harjoitusta. Hyvä jos sulla on ainakin ollut kaverisi kanssa hauskaa katrilliratsastusta kokeillessa :D

      Poista
  3. Tosi kiva, kun oot alkanut saamaan ratsastuskuvia tunneilta ja saat lisäiltyä niihin näihin tuntipostauksiin. Teidän tunti vaikuttaa kyllä mielenkiintoiselle ja hauskalle tunnille. Ja pakko todeta, että onhan tuo Impi aika suloinen tapaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! On kyllä kiva kun saa aina välillä tunneilta kuvia, tekee tuntipostauksistakin paljon mukavempia. Tunti oli kyllä tosi kiva ja hauska! Vien Impille kiitokset, se on kyllä super söpö <3

      Poista

Ennen kuin kysyt..
.. Muokkaan kuvani Adobe Photoshop Fixillä
.. Canon EOS 1300D ja iPhone 6 toimivat kuvausvälineinäni
.. Mikään blogissa esiintyvistä hevosista ei ole omistuksessani

Muista kommentoidessasi olla asiallinen! Positiiviset kommentit piristävät kirjoittajan päivää, mutta rakentava palaute on ehdottomasti tervetullutta, kunhan et lähde haukkumaan ketään tai mitään.